Tällä äidillä on ilmeisesti tavallista enemmän aikaa käytettävissään, kun viime päivinä on tullut kirjoitettua niin ahkerasti. Tai sitten minulla on ihan rehellisesti tylsää ja tekemisen puute…
Tunnustan, että hyvin sujuneen alun jälkeen olen nyt melko turhautunut kestovaippoihin. Jos omatunto antaisi, ja jos niissä vaipoissa ei olisi jo kiinni niin paljon rahaa ja työtä, siirtyisin varmaan ainakin tilapäisesti käyttämään kertakäyttövaippoja.
Kun Nöttönen oli ihan pieni, sujui kestoilu oikein mukavasti harsoilla. Vaan nyt kun poika on jo yli kuusikiloinen, ei mikään ratkaisu tunnu toimivan riittävän hyvin. Harsot vaativat ehdottomasti kunnon lisäimun pojan nykyisillä pissamäärillä, mutta sitten vaippapaketti on jo niin mahtava kooltaan, että vaatteiden kanssa on ongelmia ja vaippa alkaa rajoittaa pojan liikkumista. Bodyjen suhteen ratkaisu on tietysti jatkopalan käyttö, mutta entäs sitten kun muuten hyvät ja sopivat housut eivät enää mahdu kunnolla päälle ison vaippapaketin vuoksi? Seuraava koko taas on sitten jo aivan liian suuri ja sen vuoksi poissuljettu.
Meillä on kyllä taskuvaippoja ja niihin ihania bambuhamppufleeceimuja. Mutta! Niistä pahuksen vaipoista tulee pissat liian usein ohi ja jatkuva vaatteiden vaihto syö naista. Nöttösellä on onneksi jo tarpeeksi reisiä niihin taskuvaippoihin, vihdoinkin, mutta nyt ongelma piilee siinä, että pojan liikkuessa imu painuu keskeltä jonkin verran kasaan, jolloin pissa pääsee helposti lirahtamaan imuttomasta kohdasta ulos vaipasta. Jippii.
Lisäksi on vielä yksi ongelma: todella sitkeä vaippaihottuma. Tuntuu, että olemme kokeilleet jo suurin piirtein kaikkea, mutta ihottumasta ei päästä eroon. Rasvaamme vaippa-aluetta oikeastaan jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä: Bepanthen-emulsiota, Bepanthen-voidetta, Apobasea, sinkkivoidetta… vaan ei. Ihottuma on ja pysyy.
Täällä meinaa siis ainakin juuri nyt usko loppua. Omatunto ei kuitenkaan anna käyttää kertakäyttövaippoja enempää kuin sen pakollisen yhden tai kaksi per yö.
Huoh.
Oothan koittanut ilmakylpyjä vaipan vaihdon yhteydessä? Vaippa veks, kaikki ihopimut kuivaks ohuella pyyhkeellä (harsolla) painellen ja muutama minuutti ilman vaippaa hoitopöydällä hengailua. Me harrastetaan tota oikeestaan joka vaihdolla ja ollaan vallan vältytty ihottumilta. Kylvyn jälkeen laitetaan iholle apteekista saatavaa Ceridal öljyä, ei muuta.
Hyvä nainen ei tämä maailma siihen kaadu, että käytät pari päivää tai sen ajan kertiksiä, että pojan vaippaihottuma paranee. Meillä ainakin paraneminen alkoi heti, kun kertisteltiin pari päivää ja sen jälkeen ei ole ihottumaa näkynyt. Meillä vaippa-alue oli tosi karseen näkönen pahimmillaan ja luulisin, että lapsellekin se teki kipeää. Suosittelen myös ilmakylpyjä, eli mahdollisimman paljon ilman vaippaa ja sitten kertiksiä.
Ohivuotoihin voi vain sanoa, että oletko kiristänyt tarpeeksi kireälle vaipan reisistä? Ja toinen kikka voisi olla, että laitat palan froteeta bh-fleecen päälle ensimmäiseksi nappaamaan vesiä, kun se imee tosi nopeasti, jos fleecessä ei ole vielä paras mahdollinen imu.
Onpa harmi, että kestoilu on viime aikoina tuottanut harmia. Tuohon vaateongelmaan en kyllä osaa ottaa kantaa. Meillä on kautta linjan kestojen takia käytetty keskimäärin yhtä kokoa isompaa bodya, mutta ei housujen kanssa mitään koko-ongelmia ole ollut. Luulisi, ettei kokoero kahden koon välillä missään merkissä nyt niin suuri olisi, että pienempi koko on liian pieni ja seuraava aivan liian iso. Varmasti sekin on mahdollista, mutta tuskin sentään ihan kaikissa housuissa? Riippuu taatusti siitäkin, minkätyyppisiä housuja käyttää. Me on aina käytetty joustavia housuja, ei siis mitään farkuntyyppisiä.
Mitä taskuvaippoja teillä on? Kaikki taskuvaipat eivät istu kaikille vauvoille ja jos ohivuodot ovat ihan jatkuvia, voisi olla fiksua kokeilla jotakin toista merkkiä. Meidän luottotaskut on Fuzzit (myös Bumgenius 3.0 toimii hyvin). Kaverini kehui juuri Tiny Tush -merkkisiä taskuja maasta taivaisiin ja ostin kokeeksi yhden. Ei istu niin millään taaperollamme ja ohivuodot ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Joku muu imu voisi myös toimia paremmin. Meillä tuossa vaiheessa imuksi riitti yksi Fuzzin oma mikroinsertti, jota on hankala saada kasaan käytössä, jos se vaan on alunperin hyvin aseteltu. Imu ei kyllä saa painua kasaan, muutoin ohivuodot ovat ihan taattuja. Kokeilkaapa taitella harso imuksi ja testata, tuleeko sillä ohivuotoja.
Annankin mainitsema taskuvaipan kiristäminen voi myös auttaa. Tasku kyllä pitää melkeinpä laittaa niin kireälle, että vaipasta jää pieni painauma ihoon, muuten se todennäköisesti on liian löysällä. Ja sekin on ihan mahdollista, ettei bh-fleece vielä ole parhaassa imussaan ja siksi ohivuotoja tulee.
Vaippaihottumasta. Olethan tietoinen, että kaikkien vauvojen iho ei siedä fleeceä kuivaliinana ihoa vasten ja sitähän monissa taskuvaipoissa on. Jos on pientäkään epäilystä, että fleece voisi aiheuttaa ihottumaa (ja sitä taskuissanne on), kannattaa laittaa taskut hetkeksi jäähylle ja katsoa, vaikuttaako se asiaan. Tai laittaa ihon ja fleecen väliin erillinen kuivaliina (esim. http://www.myllymuksut.com/product_details.php?p=26). Jos flece aiheuttaa ihottumaa, markkinoilla on taskuvaippoja, joissa kuivaliinakankaana on jotakin muuta (esim. kuivaliinaneulos tai polyestermokka). Teidän tilanteessa kiinnittäisin muutenkin huomiota siihen, että kestoillessa ihoa vasten on aina kuivaliinakangas, yksin tämä voi helpottaa vaippaihottumaa, kun iho ei joudu kosketuksiin kostean vaipan kanssa. Nuo Myllymuksujen kuivaliinat ovat siitä kivoja, että ne voi laittaa missä tahansa vaipassa päällimmäiseksi ihoa vasten, myös harson kanssa.
Jättäisin myös kaikki kemikaaleja sisältävät kosteuspyyhkeet pois käytöstä ja pesisin lapsen pepun pelkällä vedellä. Ja mahdollisimman paljon ilmakylpyjä lattialla.
Sitten on vielä pesuaineet: pesettekö vaipat hajustetulla pesuaineella? Jos pesette, niin kokeilkaapa vaihtaa sitä ja toki muutenkin kannattaa kokeilla, auttaisiko pesuaineen vaihto. Pesupähkinöitä suosittelen lämpimästi. Ovat aito luonnontuote, eivätkä taatusti sisällä ylimäääräisiä vauvan ihoa ärsyttäviä kemikaaleja. Ovatpa lisäksi edullinen ja todennäköisesti myös markkinoiden ekologisin pesuainevaihtoehto.
Jos näistä vinkeistä ei apua löydy, niin käypä kyselemässä lisää osoitteessa http://www.kestovaippainfo.fi. Keskustelupalstalta löytyy taatusti lisää vinkkejä kokeneilta kestoilijoilta.
Hienoa, ettette ole luovuttamassa kestoilun suhteen, vaikka ongelmia onkin ilmennyt! Ja onneksi kestoissa kiinni olevat rahat saa kyllä aika suurelta osin takaisin jälleenmyytäessä, jos kävisi ilmi, etteivät hankkimanne taskut sovikaan vauvallenne. Tsemppiä!
Aika paljon ollaan annettu ilmakylpyjä, välillä ihan niinkin, että on nostettu hoitoalusta pöydältä kylppärin lattialle ja poika on saanut potkiskella siinä 15-20 min. ihan rauhassa samalla kun toinen vanhemmista esim. lueskelee vieressä lehteä.
Jalantiet olen mielestäni kiristänyt tarpeeksi hyvin, tuota froteevinkkiä voisi tietysti kokeilla! Niin ja en siis tarkoittanut, että omatunto ei antaisi käyttää kertiksiä vaippaihottuman hoitoon, vaan lähinnä siis sitä, että pelkän turhautumisen takia ei omatunto anna siirtyä kertiksiin muuten. Ihottumaa yritetään nyt taltuttaa siirtymällä muutamaksi päiväksi kertiksiin
Kas, Tiitun kommentti oli jostain syystä päätynyt arviointijonoon, joten se ilmestyi tänne vasta nyt. Kiitän kovasti vinkeistä!
Meillä on taskuvaipat pääasiassa Nöttösen mamman ompelemia taskuvaippoja, ohje on Suuresta Käsityökerhosta (vai mikä se on?). Semmoisia perustaskuja, joissa on sisäpuoli kuivaliinaneulosta ja ulkopuoli PULia. Eli taskuja käytettäessä on siis aina kuivaliina ihoa vasten, harsojen kanssa on käytetty Myllymuksujen erillisiä kuivaliinoja.
Joustavien housujen kanssa ei tosiaan ongelmia olekaan, isompi ongelma on juurikin farkkutyyppiset lappuhaalarit, joita meillä on useammat (ne ei tosiaan ole kaikkein käytännöllisimpiä vauvanvaatteita, mutta pahus, miten suloisia ne ovat!). Ne on helposti aivan valtavat, jos laittaa suurempaa kokoa kuin mitä vauva on.
Noita meidän taskuvaippoja ja bh-fleeceimuja on käytetty vasta sen verran vähän, että on kyllä ihan todennäköistä, etteivät imut ole vielä parhaassa iskussaan. Veikkaisin, että ne on tähän mennessä pesty ehkä 6-7 kertaa vasta. Voisi tosiaan kokeilla sitä, että taittelisi harson imuksi ja katsoisi pitääkö se paremmin.
Meillä on käytössä hajusteeton pesuaine, taitaa olla BioLuvilia. Kaapista löytyy kyllä myös LV:tä, jota voisi kokeilla. Vaihdoimme siitä pois kun tuntui, etteivät tahrat irronneet kunnolla. Samasta syystä en ole kauheasti lämmennyt ajatukselle pesupähkinöistä, kun olen kuullut moitetta, että a) tahrat eivät irtoa ja b) valkeasta ei tule kunnolla puhdasta vaan jää harmahtavaksi.
Kosteuspyyhkeiden käyttöön olemme kyllä syyllistyneet, mutta niistäkin on valittu aina hajusteeton ja alkoholiton versio. Pitää nyt ilmeisesti luopua toistaiseksi niidenkin käytöstä ja katsoa, helpottaako ihottuma.
Kiitos vielä neuvoista, ihanaa kun löytyy apua näihin turhautumisiin!