Ollaan jo pitkällä maaliskuussa, ja vasta nyt saan aikaiseksi kirjoittaa jotain tännekin. Ei mahda mitään – päivät vain kerta kaikkiaan kiitävät ohi sellaista vauhtia, etten meinaa mukaan ehtiä! Pienokainen tuntuu kasvavan ihan silmissä; nyt painoakin on jo melkein viisi ja puoli kiloa. Osa 56-senttisistä vaatteista on jo pieniä, joten 60- ja 62-senttiset aletaan vähitellen valjastaa käyttöön.
Väsyttää. Jösses että väsyttääkin. Melkein aina. 22/7. Tunneissa ja minuuteissa mitaten nukun luultavasti kuta kuinkin riittävästi per yö, mutta unen laatu on edelleen kehnoa. Poikanen ei vieläkään suostu nukkumaan sievästi omassa sängyssään vaan ähkii ja kitisee ja lopulta nostaa kunnon metelin, jos ei pienempi vihjailu auta.
Muutama edellinen yö on mennyt massuvaivoja huudettaessa. Kello kolmen kieppeillä aamuyöllä alkaa kova ähellys, joka jossain vaiheessa muuttuu aina pää punaisena ulvomiseksi. Vain tissi lopulta auttaa. Rinnat ovat olleet viime aikoina niin kovalla käytöllä, että tähän asti täysin terveenä ja kivuttomana pysynyt vasen nännikin on kipeytynyt ja nyt molemmissa nänneissä tuntuu imetysten välillä sellaista todella ilkeää viiltävää särkyä.
Tänään oli neuvolassa jälkitarkastus. Järkytys miten nopeasti aika kuluu! Synnytyksestä on jo yli seitsemän viikkoa – eihän sitä voi ymmärtää…! Jälkitarkastus oli nopea ja vaivaton juttu: lääkäri kyseli muutamia asioita, teki sisätutkimuksen ja kirjoitti tarvittavat reseptit. Siinä se. Pikku-ukon tarkastuksessa tutkittiin heijasteita, paineltiin massua, tunnusteltiin pikkuiset kassit ja kiiluteltiin lampulla silmiä. Lääkäri kirjoitti pojan korttiin ”jäntevä, juttelee, iloinen” tai jotain sellaista… nuo sanat joka tapauksessa, mutta lausemuotoa en muista tarkistamatta. Ja tottahan lääkäri puhui: poika oli tutkimuksen aikana hyvällä tuulella ja höpisi kovasti.
Muutenkin pienokainen on alkanut jutella kovasti. Ääntely on siis muuttunut ihan selkeästi sellaiseksi, että se kuulostaa kommunikoinnilta eikä vain epämääräiseltä ähinältä. Sitä on aivan ihanaa kuunnella! Hymyjä tulee päivittäin (voi miten upeaa oli ensimmäistä kertaa saada vauvalta tarkoituksellinen hymy, en taida koskaan unohtaa sitä hetkeä!) ja poika seuraa jo melko tarkkaavaisesti katseellaan äidin touhuja huoneessa.
Kestovaippailu sujuu edelleen mukavasti. Aika paljon on tullut opittua ihan yrityksen ja erehdyksen kautta. Kirjoitin aiemmin harsojen erilaisista taittelutavoista ja mainitsin, että meillä käytetään superleijaa. Vähän tuon merkinnän kirjoittamisen jälkeen kuitenkin kyllästyin superleijaan, sillä sen hieman monimutkaisen taittelutavan vuoksi vaippaan turautettu maitokakkalasti on hankala huuhtoa pois, kun se on niin monessa kohdassa harsoa. Palasin siis origamiin, jossa suorakaiteen muotoisen keskiosan vuoksi kakkakin on yhdellä alueella ja helppo huuhtoa pois.
Origamitaittelussa minua ovat kiukuttaneet ne vyötärön ympärille tulevat lipareet, jotka ovat ihan liian pitkät. Kun näpsy on kiinnitetty, tursuavat kaistaleiden päät edelleen eri suuntiin. Lopulta oivalsin, että ne vyötärökaistaleet voi taittaa ovelasti sisäänpäin (tämä vaatisi varmaan ihan kuvan…). Etsiskelin netistä myös amerikkalaisia taitteluohjeita, ja löysinkin yhden aika toimivan – tosin sitäkin piti itse vähän muokata toimivammaksi. Kokeilemalla nähtävästi oppii!
Nasu ja Nöttönen 
Päivää! Täällä vihdoin kommentoimassa.
Teidän poitsuhan kasvaa lujaa, jos ei enää 56 vaatteet mahdu! Reinolle ne menee kyllä edelleen, tosin hihat ja mitta muutenkin alkaa jäämään lyhyeksi. En vaan millään raaskisi siirtyä niihin suurempiin kokoihin. Mun pieni ei kohta enää ookaan pieni!
Kivaa kun teilläkin kestovaippaillaan. Meillä on pikku breikki meneillään, kun sitä gaggaa tulee niin paljon, että ois aika työlästä huoltaa niitä vaippoja, kun se penteleen lima ei lähde kunnolla koneessa. Mutta nyt tosiaan on jo paranemaan päin, joten huomenna varmaan päästään takaisin kestoihin.
Mä taisin kyllä hiffata miten sä taittelet ne lipareet… Täytyykin kokeilla!
Tervetuloa :D
Kyllä tuolle natiaiselle suurin osa 56-senttisistä vaatteista vielä mahtuu, mutta esimerkiksi se äitiyspakkauksen kietaisubody jossa on vähän turkoosia reunoissa on jäänyt pieneksi. Tutan 56-senttiset potkuhousut sen sijaan ovat vielä vähän suuret, eli valmistaja vaikuttaa kovasti siihen, sopiiko vaate vai ei :)
Samaa kuule surraan täälläkin- tuo poika kasvaa ihan silmissä. Vasta se oli ihan pikkuruinen nyytti ja nyt jo iso poika, snif! Kohta se menee eskariin tätä vauhtia!
Pitää katsoa jos ehtisin tuhertaa kuvan siitä taittelutavasta, minkä kehittelin yhden amerikkalaisen mallin pohjalta… se nimittäin on aika toimiva myöskin. :)