Eilinen päivä – joka kaiken kaikkiaan oli aivan mahtava – tarjosi muistutuksen siitä, mikä on yksi kaikkein kurjimmista asioista äidin arjessa.
Muu perhe oli kylpyhuoneessa, Nöttönen juoksenteli ympäriinsä täynnä virtaa. Ja sitten kuului kolahdus, hetken hiljaisuus ja valtaisa itku alkoi. Jätin pikkusiskon isän hoiviin ja riensin katsomaan mikä pojalle oli tullut. Luulen, että pieni oli kaatunut ja lyönyt kasvonsa, mutta tarkkaa tietoa ei ole. Joka tapauksessa poikanen itki valtoimenaan, ylähuuli oli ihan veressä ja turposi hyvää vauhtia.
Ainakin tällä äidillä nousee aina kylmä hiki pintaan välittömästi, kun verta tulee suusta, koska pelkään ihan hirveästi, että hampaille tapahtuu jotain. Onneksi tälläkin kertaa, kuten monta kertaa aiemminkin, kyse oli vain siitä, että alahampaat olivat iskeytyneet ylähuuleen ja tehneet siihen reiän. (Myöhemmin, rauhoituttuaan, poikanen osasi itsekin kertoa, että hampaissa ei ole pipiä.)
Nöttönen oli kuitenkin saanut ihan kunnon tällin, sillä huuli alkoi sinertää ja turposi oikein kunnolla. Pieni raasu ulvoi sylissäni selkä kaarella, kun huuleen koski niin kovasti. Pyyhin sitä varovasti märällä ja kylmällä vanulapulla ja annoin nopsasti pienelle Panadolia. Silittelin ja halittelin itkevää poikaa sylissäni, ja vaikka kyse oli vain suht pienestä kolhusta, itki äidin sydän verta. Mikään ei tavallisessa äidin arjessa taida olla yhtä kamalaa kuin oman lapsen kipu. Joka kerta kun lapseen koskee, sitä toivoo yli kaiken, että voisi ottaa kivun itselleen. Ei siihen tarvita katkennutta luuta tai isoa haavaa, vaan pienempikin tälli tekee kipeää äidin sydämeen.
Onneksi, onneksi, ONNEKSI meillä on selvitty tähän asti hyvin pienillä vaurioilla – toivottavasti selvitään vastaisuudessakin. Myöhemmin Nöttönen oli oma iloinen itsensä, vaikka ylähuuli oli turvoksissa, ja söi hyvin tyytyväisenä pullaa, jonka leipomisessa oli ensimmäistä kertaa päässyt itse auttamaan ♥ Illalla turvotus oli laskenut niin, että huuli näytti haavaa lukuunottamatta jo suht normaalilta. Ihanaa, että nämä pienet ihmiset paranevat niin rapsakkaa vauhtia :)
Nasu ja Nöttönen 
No voi pientä :/ Onneksi ei käynyt pahemmin, varmasti sydän hyppäsi sulla kurkkuun. Mukavaa viikonloppua! :)
Jep jep, äiti säikähtää aina hirveästi, kun pienelle sattuu jotain. Joskus tekisi mieli kääriä noi lapset kuplamuoviin niin, että vain kasvot jää näkyviin – ja mielellään siihen naaman eteen voisi sitten laittaa vielä jonkin turvaristikon… :D Mutta onneksi ei käynyt tuon pahemmin :) Kiva kun löysit tänne, oikein mukavaa viikonloppua sinullekin (ja perheelle ♥ )!