6.3. 2012

Tiistai oli aivan erityinen päivä. Kävimme aamulla neuvolassa kasvukontrollissa, sillä aiemman kasvuvauhdin vuoksi neuvolan terveydenhoitaja ei halunnut odottaa puolitoistavuotisneuvolaan asti ilman yhtään kasvukontrollia. Siispä kävimme muutamaa päivää ennen 15 kk:n täyttymistä katsomassa, millaisia lukemia vaaka ja mittanauha näyttävät.

Vielä muutama päivä ennen neuvolavisiittiä olin katsellut 68-senttisissä vaatteissa touhuavaa pikkusiskoa ja miettinyt, onko lapsi mahtanut kasvaa tarpeeksi. Ei vuoden ja kolmen kuukauden ikäisen pitäisi käyttää 68-senttisiä vaatteita. No, body oli Tutan, joten se oli tietysti isokokoinen, ja housut taas… ehm, pikkusisko tulee sukuunsa ja on lyhytjalkainen ja pitkäselkäinen. Kyllä niille vaatteille siis selitys löytyi, tavallaan. Mutta silti mietitytti.

Neuvolassa riisuin pienen tirppanan nakupelleksi ja istutin vaa’alle. Olin varma, että tyttö on kyllä ainakin painoa kerännyt, sillä lapsonen on mukavan pyöreä – ei lihava, mind you, mutta sellainen ihana pikkuisen pullukka ja terveen näköinen. Vaaka näyttikin komeat 10,2 kg, mikä oli kilon lisäys yksivuotisneuvolan lukemiin. Pituuttakin oli jo 77 cm, mikä oli jo sinällään helpotus, mutta varsinainen ilon hetki koitti siinä vaiheessa, kun tietokone näytti kasvukäyrää. Kirimme -1,0-käyrältä upeasti -0,7:ään! Ensimmäistä kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin käyrä kääntyi ihan kunnolla nousuun. Eläköön!

Mutta päivän ihmeet eivät loppuneet siihen. Pikkusisko ei vielä täysin osaa seistä ilman tukea, vaan yleensä 7-9 sekunnin kuluttua lapsi pyllähtää johonkin suuntaan – tai sitten tahallaan heittäytyy äidin tai isän syliin. Siksi en ole erityisen malttamaton ollut myöskään kävelyn suhteen, sillä eipä se kävely ole ajankohtaista ennen kuin lapsi pysyy pitempiä aikoja pystyssä ilman tukea. Kesken leikkien pikkusisko kiipesi taas pystyyn polvestani tukea ottaen ja irrotti sitten, kuten hänellä tapana on, voitonriemuisen näköisenä otteensa ja seisoi leveästi hymyillen ilman tukea… ja otti kolme pientä haparoivaa askelta kohti äitiä!!! Hölmistyin ihan täysin ja niin teki myös Nöttönen. Nauroimme ja hihkuimme molemmat, pikkusisko yhtyi riemuun tietämättä luultavasti edes mikä sen oli aiheuttanut.

Ikään kuin ensimmäisissä askelissa ei olisi ollut tarpeeksi yhdelle päivälle, illalla löysimme pikkusiskon suusta vielä yhden ihkauuden hampaan. Yläleukaan oli ilmaantunut jo ensimmäinen kakkonen, joten nyt pienellä Hangon keksilläni on peräti (heh…) viisi hammasta.

Pikkusisko on monessa suhteessa selkeästi vauvamaisempi kuin veljensä vastaavassa iässä: pienempi kooltaan, tekee hampaita selvästi veljeään hitaammin, ei kävele vielä noin 15-kuisenakaan (Nöttönen otti ensiaskeleensa alle viikko yksivuotispäivänsä jälkeen ja siitä kuukautta myöhemmin alkoi kävellä sujuvasti)… mutta arvatkaapas haittaako tätä äitiä yhtään? No ei. Pikkusisko voi hyvinkin jäädä meidän perheen kuopukseksi, joten olen salaa hyvilläni siitä, että pieni on vielä äidin vauva. Pikku palleroinen. Minulla ei ole kiire irrottaa, päästää pientä juoksemaan omilla jaloillaan. Lähtee kun lähtee.

Toisaalta on kyllä ollut vastaavasti mielenkiintoista nähdä, miten paljon toisen lapsen esimerkki vauhdittaa pienemmän kehitystä. Pikkusisko on selvästi näppärämpi lelujen ja palikoiden sun muiden kanssa kuin veljensä tuossa iässä. Muistan, kun Nöttönen sai yksivuotislahjaksi FisherPricen koulubussin, ja kesti useampia viikkoja, ennen kuin poika oppi itse painamaan kuljettajanpaikalla olevaa nappia saadakseen auton soimaan. Pikkusisko soitteli niitä samoja FisherPricen leluja muistaakseni jo 11-kuisena. Samaten pikkusisko oppi laittamaan palikoita palikkalaatikon rei’istä sisään selvästi pienempänä, tekee jo nyt jopa kuuden palikan torneja ja opettelee vähän kerrallaan rakentamaan neljän palan palapelejä. Siinä missä Nöttönen kehittyi vuosikkaana karkeamotoriikaltaan nopeammin, on pikkusisko näppärämpi hienomotorisesti. Ihanat, ihanat pienokaiseni. Niin erilaiset ja silti monin tavoin niin samanlaiset.

Kuten tarkkasilmäiset lukijani varmaan ovat huomanneet, päivitin blogin ulkoasua. Entisessä bannerissa oli Nöttönen noin viiden kuukauden ikäisenä, joten pojan ollessa jo kolmevuotias oli ehkä vähitellen ajankohtaista päivittää blogille uusi ulkoasu. Uudessa bannerissa on nyt kuvantapaiset molemmista lapsista (toinen on nuhanenä, toinen laskiaispullan äärellä…), mutta erityisen tunnistettaviksi niitä kuvia ei toki voi sanoa, mikä tietysti oli tarkoituskin, kun pyrkimys on pysyä anonyymina ja suojella myös lasten yksityisyyttä. Yksi bannerin leluista on oma, loput ovat ihan satunnaisia kuvia yhdestä netin kuvapankista. :)

Haluaisin blogille myös uuden, toimivamman nimen, mutta tämä tiimoilta ajattelin järjestää pienen kilpailuntapaisen lukijoille, jahka ehdin. Pysykäähän kuulolla, siis!

Melkein 11 kk

Tänään oli kasvukontrolli. Pian 11 kk:n ikäinen pikkusisko on nyt 8525g ja 72 cm.

Ja arvatkaapa mitä?

Käyrä kääntyi vihdoin ylöspäin. Ei kauheasti, ei kovin jyrkästi, mutta kuitenkin ihan selkeästi nousevaksi. Painokäyrä oli pikkuisen laskusuuntainen, vaan se ei ole yllätys, kun ei lapsi pysy hetkeäkään paikoillaan vaan ryömii minkä ehtii – ja myös konttaa jonkin verran. Siinähän sitä energiaa kuluu!

Äiti on nyt hurjan iloinen.
Mun pieni kasvaa.

Kasvukontrolli nro. 1

Odotettu ja pelätty kasvukontrolli oli tänään. Vaaka näytti 260 grammaa enemmän kuin noin kuukausi sitten. Edistystä.

Vaan se pituus… 1,5 cm oli tullut lisää, mutta se ei riittänyt korjaamaan käyrää. Edelleen mentiin alaspäin, mutta nyt onneksi vain ihan himpun verran. Pikkusiskon mitat 9½ kk:n iässä ovat siis 70,5 cm ja 8200g. Neuvolantäti aikoi konsultoida neuvolan lääkäriä, mutta piti mahdollisena, että lääkäri haluaisi vielä odotella yhden kuukauden ja katsoa tuleeko muutosta. Ilmeisesti (ja villi veikkaus: olisiko rahalla jotain tekemistä asian kanssa?) lastenpolille ei lähetetä ihan vähällä. Totesin, että mun hermoni eivät kestä enää toisen kuukauden stressaamista ja odottelua ja sanoin käyttäväni lasta yksityisellä lääkäriasemalla. Meidän ihana neuvolantäti tulosti mulle sitten kaikki tarvittavat käyrät jne. mukaan, että saan näyttää ne lääkärille.

Käytin pikkusiskoa lääkärillä heti tänään, samana päivänä (eläköön Pikkujätti!). Lastentautien erikoislääkäri katseli käyriä, tutki pikkusiskon ja tuumasi, että kaikin puolin terveeltä tuo pieni vaikuttaa, eivätkä käyrät näytä hänen mielestään yhtään siltä, että taustalla olisi jokin ongelma (kuten esim. kilpirauhasen vajaatoiminta). Jostain syystä samat pituudet ja painot antoivat lääkäriaseman omalla ohjelmalla käyrän, joka tämänpäiväisillä mittaustuloksilla kääntyi ihan pikkuruisen nousuun – lääkäri arveli, että neuvolalla ei ehkä olisi vielä käytössään uusimmat kasvukäyrät.

Yhtä kaikki, lääkäri ei siis ollut huolissaan. Kasvukäyrät voivat kuulemma välillä hakea omaa linjaansa vähän pitempään. Lääkäri sanoi kuitenkin, että jos vielä kuukauden päästä seuraavassa kasvukontrollissa käyrä laskee edelleen, hänen mielestään käyriä kannattaisi näyttää endokrinologille. Toivottavasti ei tarvitse.

Olen huojentunut, mutta toivoisin silti, että kuukauden päästä tilanne olisi korjaantunut jo selvästi paremmaksi. Että pikkusisko ottaisi jonkinlaisen kasvuspurtin.

Lääkärissä katosi onneksi se toinen minua kiusannut huoli siitä, miten huonosti pikkusisko varaa jalkoihinsa. Lapsi nimittäin ihan muutama päivä sitten rupesi ottamaan paljon paremmin jaloillaan vastaan, ja seisoo sylissäkin jo varsin tukevasti. Lääkärikin oli sitä mieltä, että pikkusisko on jäntevä ja topakka, eikä mitään merkkejä lihasten velttoudesta tms. ole. JEEE! Hyvä meidän pikkuneiti :) ♥

Jospa tämä tästä. Pääpiirteittäin kaikki on onneksi tällä hetkellä valtavan hyvin. Ihan mahtavaa ♥

Ahd-ahd-ahd…

Käytin pikkusiskoa 8 kk:n lääkärineuvolassa muutama päivä sitten. Neiti on kyllä jo 8½ kk, mutta kesälomien sun muiden vuoksi aika oli vasta nyt.

Ja tyrmistys. Lapsi ei ollut kasvanut kovinkaan paljon, vaikka edellisestä mittauksesta oli jo reilusti yli kaksi kuukautta. Mitat 14.6. olivat 67 cm ja 7730g, kun taas nyt 24.8. saatiin kasaan 69 cm ja 7980g. Nöttönen painoi jo viiden kuukauden iässä enemmän!

Vaakalukema sai äidin suoraan sanottuna nielaisemaan pari kertaa. Tuskanhiki alkoi kuitenkin kihota vasta käyriä katsoessa. Painokäyrä ei nimittäin olisi yksinään mitenkään erityisen pahan näköinen, mutta se pituuden ja painon suhde… :( 5 kk:n kohdalla notkahdettiin, mutta sen piti täysimetetyllä olla enemmän sääntö kuin poikkeus. 6 kk:n kohdalla ei lähdettykään uudestaan ylöspäin, vaan jatkettiin viivasuoraa edellisestä notkahduksesta. Ja nyt… nyt sitten pudottiin jo miinus ykköselle. Jos olisimme alun alkaenkin lähteneet liikkeelle nollan tuntumasta, ei se käyrä näyttäisi niin lohduttomalta, mutta kun pudotus on jo +1:stä sinne -1:een.

Lisää ruokaa lapselle, kuulemma. Imetystä vähemmäksi ja niin, että imetys on aina vasta kiinteän ruoan jälkeen. Öljyä ruokaan. Aamu- ja iltapuuro veden sijasta maitoon.

Mua ahdistaa nyt aivan hirveästi kaikki ruokailut. Eihän tuota lasta pysty väkisin syöttämään! Jos suu ei aukea, se ei aukea. Jotkut samanikäiset kuulemma vetävät kaksikin purkkia sosetta per ateria, meillä menee hyvällä tuurilla 100-125g, eli ei aina edes yhtä pikkupurkkia. Neuvolakäynnistä saakka olen tehnyt puurot maitoon (eli lisännyt veteen keitettyyn puuroon korvikejauhetta ennen syömistä). Ja lapsi inhoaa sitä puuroa. Eilistä iltapuuroa otti lusikallisen ja sen jälkeen puistatteli. Enempää ei halunnut, ennen kuin puuron päällä oli niin paljon luumusosetta, että inha maku oli varmasti saatu peitettyä. Niin että millä minä sitä nyt sitten lihotan? Ja ennen kaikkea, miten minä sitä muka VENYTÄN?

Syyllisyys nakertaa rotan lailla: ovatko yöheräilyt sitten kuitenkin johtuneet nälästä, vaikka lapsi ei olekaan halunnut heräillessään maitoa vaan on rauhoittunut tutilla ja silittelyllä? Olenko imettänyt liikaa? Ja niin edelleen.

No, iloinen ja touhukas ja tyytyväinenhän tuo lapsi on. Enkä minä siitä painosta olisi huolissani, kun reisimakkaroita löytyy jne. Mutta se pituus… Kun valitettavasti olen tietoinen siitä, että mahdolliset ongelmat ilmenevät nimenomaan pituuskasvun hidastumisena. Tieto lisää tuskaa, taas kerran. Ja pieni ääni pään sisällä kuiskuttaa ilkeästi myös siitä, ettei tyttönen varaa jalkoihinsa niin hyvin kuin kahdeksankuisen pitäisi. Vaikka lääkäri ei asiasta vielä tässä vaiheessa huolissaan ollutkaan, en pääse siitä ajatuksesta kuitenkaan eroon. Mitä jos asioilla onkin joku yhteys?

Ei tietenkään ole. Terve ja normaali lapsi tuo pikkusisko on. Varmasti on. Mutta äidit.. äidit pelkäävät aina jotakin, murehtivat aina ja ikuisesti. Nyt täytyy vain sinnikkäästi jaksaa kiinnittää ihan erityistä huomiota pikkusiskon syömiseen ja toivoa, että kuukauden päästä kasvukontrollissa tilanne on jo parempi.

(Ja P.S: Vaikka vertaistuki on ihanaa ja silleen, niin mua ei – ihan rehellisesti sanottuna – lohduta yhtään kertomukset siitä, miten itse kenenkin lapsi oli saanut painoa lisää vain X grammaa eikä ollut mitään hätää, kun se ei ole sama asia. Ei, jos kyse on vain painosta. Jos sen sijaan jollakulla toisellakin on painokäyrän sijasta koko kasvukäyrä lähtenyt laskuun moneksi kuukaudeksi ja sitten kääntynyt uudestaan nousuun, siitä olisi tietysti rohkaisevaa kuulla :( )

Pikasiivous

Puhalletaanpas pölyt pois täältä blogin hyllyiltä… *puuuhhhhhhhhhh*! Tulikin pitkä kirjoitustauko ilman erityistä syytä. Koskaan ei vain muka ole aikaa ja energiaa kirjoittaa, vaikka sehän on tietysti kiinni vain ryhtymisestä.

Parin merkinnän takainen H1N1-paniikkiangsti on helpottanut selkeästi, koska Nöttösen rokotuksesta on nyt kulunut kolme viikkoa, joten kaiken järjen mukaan poikasella pitäisi olla jo suht hyvä suoja, ja muutenkin epidemia näyttäisi tältä erää laantuneen. Ennen seuraavaa aaltoa on toivottavasti sitten jo pojan isällä ja minullakin rokotuksen tuoma suoja.

Lehtien palstoilla ja blogien kommenttiosastoilla on näkynyt paljon äänekkäitä ihmisiä julistamassa, että he nyt eivät ainakaan suostu mitään elohopearokotteita ottamaan, mutta minä otan rokotteen iloisena ja tyytyväisenä. Kyllä kiitos. (Ja niille, jotka eivät tätä ole vielä kuulleet: rokotteen sisältämä elohopeamäärä vastaa suunnilleen kahtakymmentäviittä grammaa silakkaa… :D)

Nöttönen on nyt kymmenen ja puoli kuukautta! En käsitä, mihin tämä aika on kulunut! Poikasesta on kuoriutunut tuho- ja sotkemisvoimaltaan kuusikätistä apinaa vastaava virnistelevä tättähäärä, joka ehtii ja ylettyy joka paikkaan: rämpyttää äidin tietokoneen näppäimiä, nyppii lehtiä juorusta, levittää päivän Hesarin kahdeksikymmeneksi kappaleeksi ympäri olohuonetta, kaataa kylpyhuoneen roskiksen… ja konttaa iloisesti hihkuen kohti seuraavaa kohdetta. Elämä oli totisesti yksinkertaisempaa, kun poika ei vielä liikkunut, mutta toisaalta tuollaista ympäriinsä konttaavaa tättistä on kauhean hauskaa katsella.

Hampaita on nyt yhteensä kuusi. Yläkakkoset puhkesivat melko pian yläykkösten jälkeen ja Nöttösellä on kerta kaikkiaan valloittava hymy. Etuhampaiden välissä on vielä melko juhlava rako, mutta loput hampaat luultavasti saavat kasvaessaan hammasrivistön tiivistymään. Nöttönen narskuttaa hampaitaan hiuksianostattavan karmean kuuloisesti, mutta pikaisen googlailun perusteella se on ilmeisesti melko tavallista tuossa iässä. Ne hampaat kun ovat niin uusi ja ihmeellinen asia, että niitä pitää vähän testailla!

Liikkeelle lähteminen on kasvattanut tättähäärän ruokahalua. Siinä missä aiemmin aamu- ja iltapuuro keitettiin vajaaseen desilitraan vettä, saa nestettä nyt olla jo puolitoista desilitraa, ja kaikki puuro menee parempiin suihin oikeastaan poikkeuksetta. Ruokasoseita menee yksi iso purkillinen päivässä, joskus vähän toista, ja lisäksi välipalalla syödään hedelmäsosetta ja/tai jogurttia.

Koska ikää on yli 10 kk, olemme aloittaneet hapanmaitotuotteiden maistelun Bulgarian jogurtilla, johon sekoitetaan hedelmäsosetta. Kelpaa mainiosti! Raejuusto sen sijaan sai Nöttösen näyttämään pöyristyneen inhoavalta, ikään kuin pieni ei olisi voinut ymmärtää, miten äiti voikin tarjota hänelle jotain niin ällöttävää… Isänsä poika, ilmeisesti. Meidän perheessämme raejuusto on vain äidin herkkua! Taidan yrittää salakavalasti sekoittaa raejuustoa päivällissoseeseen sen sijaan, että tarjoan sitä sellaisenaan…

Meistä riippumattoman kömmähdyksen vuoksi emme päässeet osallistumaan viimeiseen perhevalmennukseen, joka olisi samalla ollut ryhmäneuvola. Tästä syystä Nöttönen kävi tänään tuota ryhmäneuvolaa korvaavalla neuvolakäynnillä, joten saimme pitkästä aikaa tietää myös strategisia mittoja. Poikanen painaa jo yli kymmenen kiloa! Ilmankos tuon natiaisen kantelu alkaa jo vähitellen tuntua äiteen käsivarsissa…. 10 060 grammaa ja 74,5 cm olivat tarkat mitat; pituuskäyrällä oli pieni notkahdus nollakäyriltä himpun verran miinuksen puolelle, mutta pojan pituuden ja painon suhde menee kauniisti tismalleen nollakäyrällä, joten kaiketi Nöttönen on juuri sopivan kokoinen. :)

Mitähän muuta uutta Nöttöselle kuuluisi…. Ai niin, meillä on aloitettu pottailu! Lähinnä on tietysti tarkoitus tehdä potta tutuksi pojalle, sillä eihän tuollainen alle vuoden ikäinen vielä kauheasti ymmärrä pottailusta. Saalista saadaan suht säännöllisesti, yleensä nestemäisessä muodossa mutta kyllä sinne pottaan välillä löytää tiensä myös se isompi hätä. On aina mukavaa, jos kakka tulee pottaan, koska sitten sen kanssa ei joudu kauhean läheisiin tekemisiin vaan sen saa vain kipata pönttöön…

Tämä äiti on vihdoin venyttänyt napanuoraa sen verran, että mies ja minä omimme makuuhuoneemme takaisin itsellemme. Nöttönen siirtyi viime viikolla nukkumaan omaan huoneeseensa, joka on nyt lähestulkoon valmis. Yritin henkisesti valmistautua karmeisiin yöhulinoihin ja kahden huoneen välin ravaamiseen, mutta toisin kävi! Ensimmäisenä yönä omassa huoneessaan poika nukkui aamuseitsemään asti, ennen kuin parku herätti äidin. Peittoa paremmin päälle, pupu kainaloon – ja poika jatkoi kiltisti uniaan yhdeksään asti. Seuraavana yönä heräsin vasta aamulla, klo 8.45, ja kun hiivin Nöttösen huoneeseen, oli poika yhä sikeässä unessa. Varttia myöhemmin huoneesta alkoi kuulua pientä höpinää, ja kun menin katsomaan, Nöttönen istui pinnasängyn nurkassa iloisen näköisenä ja imeskeli pehmopupunsa käpälää. <3

Viikonloppuna tehty reissu anoppilaan sotki ymmärrettävästi hieman nukkumakuvioita, eikä viime yö sujunut yhtä hyvin kuin nuo Nöttösen ensimmäiset yöt omassa huoneessa, mutta toivoakseni tänä yönä poikanen nukkuu taas hienosti.

On pakko sanoa, että vaikka oli haikeaa siirtää poika nukkumaan eri huoneeseen, on IHANAA saada makuuhuone takaisin itselleen. Nyt voi jopa lukea sängyssä ennen nukkumaanmenoa, kun lukuvaloa voi pitää päällä! Jippii!!!

Nyt tämä mamma siirtyy television ääreen, ettei tästä pikaiseksi päivitykseksi tarkoitetusta merkinnästä tule vieläkin pitempää romaania….

8 kk:n neuvola

Nasun oma pikku palleroinen täyttää huomenna kahdeksan kuukautta. KAHDEKSAN kuukautta! Miten aika voi rientää tällaista vauhtia?

Toissapäivänä kävimme 8 kk:n neuvolassa ja lääkärintarkastuksessa. Odotushuoneessa Nöttönen seurusteli itseään pienempien vauvojen kanssa iloisena samalla kun me vanhemmat katselimme niitä pieniä ja mietimme päätä pyöritellen, että meilläkin kai oli joskus niin pieni nyytti. Ei ole enää, snif.

Nöttösellä oli kaikki kunnossa. Pituutta oli tullut puolessatoista kuukaudessa melkein kolme senttiä, mutta painoa vain reilu 300 grammaa. Se tuntui kauhean pieneltä määrältä, mutta kasvukäyrät näyttävät kuulemma vallan mainiolta ja painokäyrä oli nyt nollassa kuten pituuskäyräkin – tähän astihan painokäyrä on ollut jossain kuuden prosentin kieppeillä, vai onko se nyt sitten 0,6 siinä taulukossa? Kuka niistä jotain ymmärtää…

Lääkäri tarjosi Nöttöselle palikoita tutkittavaksi samalla, kun tarkasti pojan silmät ja kuunteli keuhkot jne. Pinsettiote on neuvolakortin mukaan hallussa; silmät, sydän ja keuhkot normaalit; reisivaltimot tuntuvat ja pikkuiset kassitkin ovat juuri sellaiset kuin pitäisi. Jee!

Mutta sitten se kritiikki.

Kerroimme neuvolalääkärille pojan kuulumisia ja mainitsimme siinä yhteydessä myös, ettei Nöttönen vielä ryömi ja että poika on sen takia kovasti turhautunut. Mitä teki neuvolalääkäri?

1) sanoi ”Se on ihan normaalia, ettei tuon ikäinen vielä ole saanut sitä viimeistä oivallusta ryömimisen suhteen – hyvinhän tuo poika liikkuu peruuttamalla ja kääntyilemälläkin!”

vai

2) tarjoutui lähettämään meidät käymään jossain mystisessä toimintaterapiassa varmuuden vuoksi.

No, ehkä lääkäri ajatteli, että olemme kauhean huolissamme pojan ryömimättömyydestä ja siksi ihan hyvää hyvyyttään tarjosi meille mahdollisuutta tilanteen tarkempaan selvittämiseen. Mutta miltä tuollainen ehdotus mahtaisi tuntua vähän vähemmän jalat maassa olevilta vanhemmilta? Jos olisin vielä vähän enemmän taipuvainen hysteriaan, kuvittelisin nyt varmasti, että lapsessani on jotain vikaa. APUA, lapseni ei ryömi ja on melkein 8 kk!

Sanoin lääkärille, että emme todellakaan tarvitse käyntiä kyseisessä paikassa. Emme ole huolissamme pojan ryömimättömyydestä, ainoastaan turhautuneita pojan kiukkuiseen kiljahteluun. Nöttönen lähtee määrätietoisemmin liikkeelle sitten, kun on siihen valmis. Siihen asti äiti opettelee kärsivällisyyttä (ja isäkin).

5 kk:n kuulumisia

Edellinen merkintä oli niin kovin synkkä, että nyt keskitymme sitten iloisempiin asioihin:

1. Jorvista soitettiin tänään. Saimme peruutusajan huomiselle. HUOMISELLE! Jippii! Ainoa huono puoli on se, että lastenpoliklinikan allergologi on useamman viikon poissa, ja meidän aikamme on keuhkolääkärille. Minulle kyllä vakuuteltiin, että kyseinen lääkäri tietää allergia-asioista ja voi tehdä prickit jne., jos ovat tarpeen.

2. Viime yö sujui mukavasti ja sain nukkua rauhassa yli aamukuuteen. Minä nukuin vierassohvalla ja mies Nöttösen kanssa makuuhuoneessa. Poika oli herättänyt isänsä vain kerran (ensimmäisellä heräämiskerralla mies ei ollut ehtinyt vielä nukahtaa, joten sitä ei tietenkään lasketa ;) ). Kiitos hyvän yön, olen tänään ollut pirteämpi ja hyväntuulisempi.

3. Löysin Nöttöselle suloisia vaatteita Lindexistä. Tosin Lindexin vaatteissa on niin kauhean pienet koot, että piti ottaa jo 80-senttisiä, vaikka poika ei ole seitsemääkymmentäkään pitkä.

Viikko sitten kävimme 5 kk:n neuvolassa. Nöttönen oli kasvanut hienosti: pituutta oli 67 cm ja painoa jo 8145g. Eipä ihme, että pikkumiehen kanniskelu alkaa käydä työstä! Neuvolantäti kirjoitti pojan korttiin seuraavaa:

”Tyytyväinen poika. Kasvanut hyvin äidinmaidolla. Yöllä syö 1-2x. Äidillä maidoton-kananmunaton ruokavalio. Iho paremmassa kunnossa. Hoitona perusrasvaukset + kuuriluontoisesti kortisonivoide. Sävyjä ääntelyssä. Kääntyilee selältä mahalleen.”

Äidin ihana pieni! <3

Ensi viikolla onkin taas mentävä rokotusklinikalle, hui. Toivottavasti rokotuksista ei tule yhtä lohduton itku kuin viimeksi!

Jälkitarkastus ja hymyjä

Ollaan jo pitkällä maaliskuussa, ja vasta nyt saan aikaiseksi kirjoittaa jotain tännekin. Ei mahda mitään – päivät vain kerta kaikkiaan kiitävät ohi sellaista vauhtia, etten meinaa mukaan ehtiä! Pienokainen tuntuu kasvavan ihan silmissä; nyt painoakin on jo melkein viisi ja puoli kiloa. Osa 56-senttisistä vaatteista on jo pieniä, joten 60- ja 62-senttiset aletaan vähitellen valjastaa käyttöön.

Väsyttää. Jösses että väsyttääkin. Melkein aina. 22/7. Tunneissa ja minuuteissa mitaten nukun luultavasti kuta kuinkin riittävästi per yö, mutta unen laatu on edelleen kehnoa. Poikanen ei vieläkään suostu nukkumaan sievästi omassa sängyssään vaan ähkii ja kitisee ja lopulta nostaa kunnon metelin, jos ei pienempi vihjailu auta.

Muutama edellinen yö on mennyt massuvaivoja huudettaessa. Kello kolmen kieppeillä aamuyöllä alkaa kova ähellys, joka jossain vaiheessa muuttuu aina pää punaisena ulvomiseksi. Vain tissi lopulta auttaa. Rinnat ovat olleet viime aikoina niin kovalla käytöllä, että tähän asti täysin terveenä ja kivuttomana pysynyt vasen nännikin on kipeytynyt ja nyt molemmissa nänneissä tuntuu imetysten välillä sellaista todella ilkeää viiltävää särkyä.

Tänään oli neuvolassa jälkitarkastus. Järkytys miten nopeasti aika kuluu! Synnytyksestä on jo yli seitsemän viikkoa – eihän sitä voi ymmärtää…! Jälkitarkastus oli nopea ja vaivaton juttu: lääkäri kyseli muutamia asioita, teki sisätutkimuksen ja kirjoitti tarvittavat reseptit. Siinä se. Pikku-ukon tarkastuksessa tutkittiin heijasteita, paineltiin massua, tunnusteltiin pikkuiset kassit ja kiiluteltiin lampulla silmiä. Lääkäri kirjoitti pojan korttiin ”jäntevä, juttelee, iloinen” tai jotain sellaista… nuo sanat joka tapauksessa, mutta lausemuotoa en muista tarkistamatta. Ja tottahan lääkäri puhui: poika oli tutkimuksen aikana hyvällä tuulella ja höpisi kovasti.

Muutenkin pienokainen on alkanut jutella kovasti. Ääntely on siis muuttunut ihan selkeästi sellaiseksi, että se kuulostaa kommunikoinnilta eikä vain epämääräiseltä ähinältä. Sitä on aivan ihanaa kuunnella! Hymyjä tulee päivittäin (voi miten upeaa oli ensimmäistä kertaa saada vauvalta tarkoituksellinen hymy, en taida koskaan unohtaa sitä hetkeä!) ja poika seuraa jo melko tarkkaavaisesti katseellaan äidin touhuja huoneessa.

Kestovaippailu sujuu edelleen mukavasti. Aika paljon on tullut opittua ihan yrityksen ja erehdyksen kautta. Kirjoitin aiemmin harsojen erilaisista taittelutavoista ja mainitsin, että meillä käytetään superleijaa. Vähän tuon merkinnän kirjoittamisen jälkeen kuitenkin kyllästyin superleijaan, sillä sen hieman monimutkaisen taittelutavan vuoksi vaippaan turautettu maitokakkalasti on hankala huuhtoa pois, kun se on niin monessa kohdassa harsoa. Palasin siis origamiin, jossa suorakaiteen muotoisen keskiosan vuoksi kakkakin on yhdellä alueella ja helppo huuhtoa pois.

Origamitaittelussa minua ovat kiukuttaneet ne vyötärön ympärille tulevat lipareet, jotka ovat ihan liian pitkät. Kun näpsy on kiinnitetty, tursuavat kaistaleiden päät edelleen eri suuntiin. Lopulta oivalsin, että ne vyötärökaistaleet voi taittaa ovelasti sisäänpäin (tämä vaatisi varmaan ihan kuvan…). Etsiskelin netistä myös amerikkalaisia taitteluohjeita, ja löysinkin yhden aika toimivan – tosin sitäkin piti itse vähän muokata toimivammaksi. Kokeilemalla nähtävästi oppii!

Vaihteeksi hyviäkin uutisia

Kovasti pelkäämäni kontrolliverikokeet otettiin maanantaina, ja kun illalla soitin tuloksia sairaalasta, olin niin hermostunut, että maha oli ihan solmussa. Loppujen lopuksi uutiset olivat kuitenkin parempia kuin olin uskaltanut toivoakaan: sappihapot olivat lääkityksen ansiosta laskeneet 30,7:sta vajaaseen kymmeneen (9,9) ja s-ALAT oli vihdoin ja viimein myöskin laskenut reippaasti (sairaalassa melkein 900, maanantaina enää 484). Ei siis tarvinnut palata osastolle – eläköön!

Huomenna olen kuitenkin taas menossa sairaalaan, mutta vain päiväseltään käymään. Aamulla otetaan taas verikokeet ja sen jälkeen osastolla katsotaan ktg-käyrät jne. Iltapäivällä pitäisi sitten päästä kotiin, kun verikoevastaukset ovat tulleet… olettaen, että kaikki on edes suht hyvin.

Maanantaina oli taas myös neuvolakäynti. Tässä kuulumiset:

Viikot: 33+1
Painon muutos /vko: +800g (kokonaisnousu 4,8 kg)
Turvotus: –
Pissa: puhdas
Verenpaine: 124/75
B-Hb: 119
Sf-mitta: 32 cm
Vauvan syke: 142
Tarjonta: PT

Paino oli nyt samoissa lukemissa kuin neljä viikkoa sitten, eli tuo +800g /viikko -nousu kuittasi viime kerran -800g /viikko -laskun, onneksi. Oli ihanaa, että myös pissakoe oli vihdoin täysin puhdas, kun kahdesti peräkkäin näytteessä on ollut hieman valkuaista.

Neuvolakäynnin ikävin uutinen oli tarjonnan muutos: vauva on päättänyt jostain syystä kiepsahtaa perätilaan. Neuvolatäti lohdutteli kuitenkin, että aikaa ja tilaa uudelle kääntymiselle on vielä reilusti, joten ei ole mitään syytä murehtia. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, eiköhän tuo mukula vielä kiepsahda takaisin oikein päin…

Tänään saimme huuto.netistä huutamamme halvat kakkosvaunut, jotka halusimme ostaa parvekekäyttöön. Vaunut ovat siistit ja hyväkuntoiset – ja näyttävät olevan peräti Emmaljungat! Iästä en sitten puhukaan mitään, sillä nuo vaunut ovat luultavasti melkoisen vanhat – ainakin niiden renkaat ovat niin epäkäytännölliset, että moisesta rengastyypistä on varmasti luovuttu jo vuosikausia sitten. Vaunut ovat myös väritykseltään vähän äklön haalistuneen pastellisävyiset, mutta sillä ei ole meille kummallekaan mitään väliä, kun ne kuitenkin tulevat vain päiväunikäyttöön parvekkeelle.

Olen ostanut huuto.netistä myös Pikku-Ruu-kantoliinan (käytetyn), jota en ole tosin vielä ehtinyt saada. Sille tuli käytettynäkin hintaa noin 40 euroa, mutta toisaalta uudet Pikku-Ruut ovat kuitenkin 15 euroa kalliimpia, joten säästöä tuostakin tuli. Kudotun kantoliinan saamme ilmeisesti lainaan ystäviltä, mutta halusin ihan ensimmäisiä kuukausia varten trikoisen ja (siten joustavan) liinan myös.

Tällä viikolla olemme aloittaneet vauvan vaatteiden ja harsojen pesun ja silityksen. Normaalisti inhoan silittämistä, mutta vauvan pikkuruisten bodyjen silittäminen on jotenkin hellyttävää. En usko, että tulen jatkossa silittämään mitään noita vauvanvaatteita, mutta näin ennen ensimmäistä käyttökertaa haluan kuitenkin sekä pestä että silittää ne.

Kaksi hyvää ystävääni on synnyttänyt tällä viikolla, joten alan odotella omaa vuoroani jo melko malttamattomana… No, enää ei ole pitkä matka, tänään on kuitenkin jo rv 33+4!

Meille tulee vauva!

Pitäisi tietysti olla jo tässä vaiheessa (rv 26+5) mennyt jakeluun, että meille tosiaan tulee vauva, mutta ei sitä vieläkään meinaa oikein ymmärtää. Pitää välillä ihan muistuttaa itseään siitä, että tuolla massussa todellakin potkii ihan oikea pikkuinen ihminen!

Eilen saatu äitiyspakkaus kyllä konkretisoi tilannetta merkittävästi. Haettuani ystävän avustuksella pakkauksen postista jäin odottelemaan, että mies ehtisi töistä kotiin. En ollut varma siitä, olisiko hän sen kummemmin kiinnostunut tonkimaan laatikon sisältöä kanssani, ja ilahduinkin älyttömästi, kun mies töistä saapuessaan olikin iloinen siitä, etten ollut vielä avannut pakkausta vaan saisimme tehdä sen yhdessä.

Istuimme olohuoneen lattialla ja purimme laatikon sisällön ympäriinsä. Voi mitä ihania aarteita laatikossa olikaan; hyvä ettei itku tullut vaatteita hypistellessä! Siinä pikkuruisten vaippojen ja potkuhousujen ja töppösten keskellä alkoi pakostakin tajuta, että tämä kaikki on totta… että meille on tulossa vauva! Ihan älytöntä. Pelottavaakin. Ja aivan mahtavaa!

Olimme miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että pakkaus oli kokonaisuutena todella hieno ja hyödyllinen – me suomalaiset olemme kyllä onnekkaita, kun meille tarjotaan moinen upea lahja perheen kasvaessa! Nyt pikkuiset vaattet ja tarvikkeet on pakattu takaisin laatikkoon, sillä niille ei oikeastaan ole vielä järjestetty sopivaa säilytystilaa, eikä vauvakaan toivottavasti siirry masun ulkopuolelle vielä ainakaan yhteentoista viikkoon.

Tämä viikko on voinnin suhteen ollut ehkä raskain moneen kuukauteen. Liitoskivut ovat hyökänneet kimppuun ihan kunnolla, ja pari päivää sitten oli illalla pakko ottaa jo Panadolia, kun kivut yltyivät sellaisiksi, etten tahtonut enää päästä kävelemään uikuttamatta. Lisäksi minulla on ilmeisesti alkanut esiintyä selvästi enemmän supistelua kuin tähän mennessä… tai ainakin JOTAIN outoja tuntemuksia mahassa! Kävely on muuttunut melkein hitaaksi hiipimiseksi, kun vähänkin normaalimpi kävely saa heti mahan tuntumaan kireältä ja kauhean epämukavalta. En ole varma, ovatko ne supistuksia vai eivät, mutta epämukavia ne tuntemukset joka tapauksessa ovat, vaikka eivät varsinaisesti kipeää teekään. Tuppaa vähän ahdistamaan.

Liitoskipujen ja noiden ehkä-supistusten takia ei tee mieli juurikaan touhuta tai liikkua, vaan mieluiten vain istun paikoillani tai lojun sohvalla. Se taas saa minut tuntemaan oloni jotenkin.. no, sanotaan paremman sanan puutteessa potilaaksi. Raskaus ei missään nimessä ole sairaus, mutta ihan rehellisesti sanottuna minä en kyllä tunne oloani erityisen terveeksikään. Jos en työllistäisi itse itseäni, olisin luultavasti tällä hetkellä sairauslomalla noiden liitoskipujen ja mahdollisten supistusten takia.

Mutta – ei saisi valittaa. Enkä minä tosissani valita. Jos on maattava sohvalla, kun ei muuhun juuri nyt kykene, niin sitten maataan. Pääasia, että vauvalla on kaikki hyvin.

Tällä viikolla oli ensimmäinen lääkärineuvola. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, joten sillä suunnalla kaikki oli vallan hienosti. Tässä on sitten muuta statistiikkaa:

Viikkoja: 26+2
Painon muutos / viikko: +628g
RR: 118/71
U-prot ja U-Gluk: –
Hb: 118
sf: 25 cm
Vauvan syke: 152

Painon nousu näytti neuvolan vaa’alla suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Luotan enemmän kotipunnituksiin, jotka teen aina samalla tavalla: aamulla ennen aamiaista ja ilman vaatteita. Neuvolan vaa’alla painon kokonaisnousu on tähän mennessä 3,4 kg, mutta kotivaa’alla 2,6 kg.