6.3. 2012

Tiistai oli aivan erityinen päivä. Kävimme aamulla neuvolassa kasvukontrollissa, sillä aiemman kasvuvauhdin vuoksi neuvolan terveydenhoitaja ei halunnut odottaa puolitoistavuotisneuvolaan asti ilman yhtään kasvukontrollia. Siispä kävimme muutamaa päivää ennen 15 kk:n täyttymistä katsomassa, millaisia lukemia vaaka ja mittanauha näyttävät.

Vielä muutama päivä ennen neuvolavisiittiä olin katsellut 68-senttisissä vaatteissa touhuavaa pikkusiskoa ja miettinyt, onko lapsi mahtanut kasvaa tarpeeksi. Ei vuoden ja kolmen kuukauden ikäisen pitäisi käyttää 68-senttisiä vaatteita. No, body oli Tutan, joten se oli tietysti isokokoinen, ja housut taas… ehm, pikkusisko tulee sukuunsa ja on lyhytjalkainen ja pitkäselkäinen. Kyllä niille vaatteille siis selitys löytyi, tavallaan. Mutta silti mietitytti.

Neuvolassa riisuin pienen tirppanan nakupelleksi ja istutin vaa’alle. Olin varma, että tyttö on kyllä ainakin painoa kerännyt, sillä lapsonen on mukavan pyöreä – ei lihava, mind you, mutta sellainen ihana pikkuisen pullukka ja terveen näköinen. Vaaka näyttikin komeat 10,2 kg, mikä oli kilon lisäys yksivuotisneuvolan lukemiin. Pituuttakin oli jo 77 cm, mikä oli jo sinällään helpotus, mutta varsinainen ilon hetki koitti siinä vaiheessa, kun tietokone näytti kasvukäyrää. Kirimme -1,0-käyrältä upeasti -0,7:ään! Ensimmäistä kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin käyrä kääntyi ihan kunnolla nousuun. Eläköön!

Mutta päivän ihmeet eivät loppuneet siihen. Pikkusisko ei vielä täysin osaa seistä ilman tukea, vaan yleensä 7-9 sekunnin kuluttua lapsi pyllähtää johonkin suuntaan – tai sitten tahallaan heittäytyy äidin tai isän syliin. Siksi en ole erityisen malttamaton ollut myöskään kävelyn suhteen, sillä eipä se kävely ole ajankohtaista ennen kuin lapsi pysyy pitempiä aikoja pystyssä ilman tukea. Kesken leikkien pikkusisko kiipesi taas pystyyn polvestani tukea ottaen ja irrotti sitten, kuten hänellä tapana on, voitonriemuisen näköisenä otteensa ja seisoi leveästi hymyillen ilman tukea… ja otti kolme pientä haparoivaa askelta kohti äitiä!!! Hölmistyin ihan täysin ja niin teki myös Nöttönen. Nauroimme ja hihkuimme molemmat, pikkusisko yhtyi riemuun tietämättä luultavasti edes mikä sen oli aiheuttanut.

Ikään kuin ensimmäisissä askelissa ei olisi ollut tarpeeksi yhdelle päivälle, illalla löysimme pikkusiskon suusta vielä yhden ihkauuden hampaan. Yläleukaan oli ilmaantunut jo ensimmäinen kakkonen, joten nyt pienellä Hangon keksilläni on peräti (heh…) viisi hammasta.

Pikkusisko on monessa suhteessa selkeästi vauvamaisempi kuin veljensä vastaavassa iässä: pienempi kooltaan, tekee hampaita selvästi veljeään hitaammin, ei kävele vielä noin 15-kuisenakaan (Nöttönen otti ensiaskeleensa alle viikko yksivuotispäivänsä jälkeen ja siitä kuukautta myöhemmin alkoi kävellä sujuvasti)… mutta arvatkaapas haittaako tätä äitiä yhtään? No ei. Pikkusisko voi hyvinkin jäädä meidän perheen kuopukseksi, joten olen salaa hyvilläni siitä, että pieni on vielä äidin vauva. Pikku palleroinen. Minulla ei ole kiire irrottaa, päästää pientä juoksemaan omilla jaloillaan. Lähtee kun lähtee.

Toisaalta on kyllä ollut vastaavasti mielenkiintoista nähdä, miten paljon toisen lapsen esimerkki vauhdittaa pienemmän kehitystä. Pikkusisko on selvästi näppärämpi lelujen ja palikoiden sun muiden kanssa kuin veljensä tuossa iässä. Muistan, kun Nöttönen sai yksivuotislahjaksi FisherPricen koulubussin, ja kesti useampia viikkoja, ennen kuin poika oppi itse painamaan kuljettajanpaikalla olevaa nappia saadakseen auton soimaan. Pikkusisko soitteli niitä samoja FisherPricen leluja muistaakseni jo 11-kuisena. Samaten pikkusisko oppi laittamaan palikoita palikkalaatikon rei’istä sisään selvästi pienempänä, tekee jo nyt jopa kuuden palikan torneja ja opettelee vähän kerrallaan rakentamaan neljän palan palapelejä. Siinä missä Nöttönen kehittyi vuosikkaana karkeamotoriikaltaan nopeammin, on pikkusisko näppärämpi hienomotorisesti. Ihanat, ihanat pienokaiseni. Niin erilaiset ja silti monin tavoin niin samanlaiset.

Kuten tarkkasilmäiset lukijani varmaan ovat huomanneet, päivitin blogin ulkoasua. Entisessä bannerissa oli Nöttönen noin viiden kuukauden ikäisenä, joten pojan ollessa jo kolmevuotias oli ehkä vähitellen ajankohtaista päivittää blogille uusi ulkoasu. Uudessa bannerissa on nyt kuvantapaiset molemmista lapsista (toinen on nuhanenä, toinen laskiaispullan äärellä…), mutta erityisen tunnistettaviksi niitä kuvia ei toki voi sanoa, mikä tietysti oli tarkoituskin, kun pyrkimys on pysyä anonyymina ja suojella myös lasten yksityisyyttä. Yksi bannerin leluista on oma, loput ovat ihan satunnaisia kuvia yhdestä netin kuvapankista. :)

Haluaisin blogille myös uuden, toimivamman nimen, mutta tämä tiimoilta ajattelin järjestää pienen kilpailuntapaisen lukijoille, jahka ehdin. Pysykäähän kuulolla, siis!

Voihan potta

Nöttönen lähestyy kolmen vuoden ikää. Kahden vuoden ja kymmenen kuukauden iässä kuivaksi oppimisesta ei ole vielä oikein tietoakaan. Äitiä alkaa vähitellen ahdistaa, sillä tuntuu, että kaikki tuttavapiirin samanikäiset ja jopa nuoremmat lapset (nuoremmat ovat tosin tyttöjä) ovat jo vähintään päiväkuivia – osa on ollut sitä jo kuukausia. Meillä pottailu on jatkuva turhautumisen aihe ainakin poikasen äidille. Tiedän, ettei vielä ole sinänsä kiire, mutta kyllä se lisää aiheen stressaavuutta, että kaikki muut tuntuvat edistyneen paremmin. Väkisinkin alkaa pohtia, teemmekö me jotain väärin vai onko lapsi vain harvinaisen itsepäistä sorttia.

Nöttönen osaa pissata pottaan. Iltapesujen yhteydessä poika osaa itse mennä potalle pissahädän havaitessaan ja pissaa hienosti pottaan. Ongelma onkin lähinnä kai siinä, että pottailu ei kiinnosta. Lapsi voi istua tyytyväisenä potalla vaikka kaksikymmentä minuuttia, kunhan äiti lukee hänelle samalla kirjaa, mutta ei sinne pottaan mitään silti tehdä! Poikanen on havainnut, että äiti haluaa hänen käyvän potalla ja käyttää sitä hyväkseen, jotta saa äidin lukemaan kirjan toisensa jälkeen. Tai siltä se ainakin tuntuu.

Kaikkein turhauttavinta on TIETÄÄ, että Nöttönen aikoo kakata seuraavan parin minuutin aikana, mutta kieltäytyy menemästä potalle. Tänäkin aamuna lapsi tuli vessaan luokseni ja päästi muutaman puupan, mikä oli selvä merkki siitä, että kohta on vaipassa täytettä. Kysyin heti: ”Tuleeko sulla kakka? Mennään potalle!” Poika kuitenkin sanoi ei, ja kaksi minuuttia myöhemmin pyysi: ”Pestään pylly.” Lastihan siellä vaipassa oli.

On yritetty lahjoa. Pottaan tulevasta kakasta saa keksin ja pissasta tarran, mutta ei se silti tunnu auttavan. Kun ei niin ei. Päiväkodissa poika on saanut pissata jopa pöntöllä, mutta kotona ei sekään kiinnosta. Alan vähitellen pelätä, että poika käyttää vaippoja vielä armeijaan lähtiessään…

No, taas kerran pitää tietysti todeta, että maailman mittakaavassa tämä toki on varsin pieni murhe.

Kuulumisia vol. 2 (poikanen)

Nyt sitten väsymysvalituksen sijasta niitä lasten kuulumisia!

Nöttönen on aivan mahtavassa iässä, ajoittaisia uhmaraivareita lukuunottamatta, ja puhe kehittyy koko ajan. 4-5 sanan lauseita tulee jo ihan koko ajan ja pitkätkin yhdyssanat sujuvat useimmiten. Toki osa äänteistä vielä puuttuu ja monesti varsinkin sanan ensimmäinen kirjain jää pois, mutta se lienee tavallista :) On ihanaa, kun pojan kanssa voi jo ihan keskustellakin! Nöttönen on kiltti ja avulias ja osoittaa jopa ihan oma-aloitteisesti hellyyttä siskoaan kohtaan. On ollut liikuttavaa huomata, miten sisko kuitenkin pojalle selvästi tärkeä: esimerkiksi aamulla heti herättyään Nöttönen saattaa kysyä ensimmäiseksi: ”Missä K. on?” tai ”Mitä K.-vauva tekee?” Kun yhtenä päivänä ukkosti, Nöttönen lohdutti siskoaan sanomalla: ”Ei hätää! Ei K. peekää ykköneä.” ♥

Nöttösen elämässä on menossa jännittävä vaihe: poikanen menee ensi viikolla päivähoitoon! Saimme paikan ihan kodin lähellä olevasta ryhmäperhepäiväkodista, jonne Nöttönen menee kolmeksi päiväksi viikossa ensi maanantaista alkaen. Olemme kahden viikon ajan (eli kuutena päivänä) käyneet yhdessä viettämässä aamupäivällä pari tuntia hoitopaikassa, ja poika on ainakin hyväksynyt jo hoitotätinsä minusta vallan hienosti: hakee tätä kädestä pitäen leikkimään, antaa nostaa syliin jne. Muihin lapsiin Nöttönen suhtautuu vielä varauksella ja leikkii sivummalla itsekseen, kun muut lapset touhuavat yhdessä. Uskon, että poika kuitenkin pian tottuu leikkikavereihinsa ja osaa ottaa paikkansa ryhmässä.

Nöttösen arkuus toisten lasten seurassa on tietysti ihan mun vikaani siinä mielessä, että emme ole käyneet pojan kanssa missään ryhmätoiminnoissa mukana, joten Nöttönen on leikkinyt lähinnä vain serkkujensa ja meidän vanhempien ystävien lasten seurassa. Nopeasti poikanen varmaan kuitenkin oppii olemaan osa ryhmää – luulisin ainakin :)

Olemme myös vihdoin ja viimein purkaneet Nöttösen pinnasängyn ja saaneet pojan siirtymään isojen poikien sänkyyn. Phew! Siitä on tietysti seurannut valitettavaa karkailua (päiväuniaikaan poika juoksee huoneestaan ulos riehumaan ja herättää juuri nukahtaneen siskon – AARGH) ja yöhipsuttelua (äiti on saanut useamman kerran herätä keskellä yötä siihen, että pimeässä on pieni ihminen ilmaantunut sängyn viereen ja toteaa kirkkaalla lapsenäänellään ”hejäsi!” tai ”ei ole isi täällä”), mutta pääpiirteittäin sängyn vaihtaminen on sujunut hyvin.

Poikasen syömisistä kannan edelleen huolta. Nöttönen on hoikka, eikä ylimääräistä rasvaa kyllä ole missään päin vartaloa. Ruoka maistuu edelleen pääasiassa huonosti, mutta yritän olla stressaamatta liikaa, kun poika on kuitenkin niin reipas ja touhukas ja jaksaa hyvin. Kaksivuotisneuvolassa Nöttönen oli 89 cm pitkä ja nyt luultavasti muutaman sentin pitempi, mutta silti 92-senttiset housut ovat pääasiassa ihan liian pitkiä. Lahkeita joutuu kääntämään monta senttiä. Toivon, että kyse on siitä, että poika sattuu olemaan persjalkainen ja housut suht isoa kokoa!

Leluista tällä hetkellä on eniten IN kaikenlaiset pikkuautot. Nöttösellä on sekalainen kokoelma Sikun pikkuautoja, joilla poikanen saattaa leikkiä piiiiitkät tovit ihan itsekseen kaikessa rauhassa. Legoilla ja palikoilla leikitään isin ja äidin kanssa mutta ei yleensä juuri yksinään. Kirjat ovat edelleen Nöttöselle rakkaita ja juuri tänäänkin heti päiväunilta herättyään poika pyysi: ”Äiti lukemaan! Äiti K.-vauvan kanssa lukemaan.” Postimies Patea poika katsoo myös hirmuisen mielellään ja on ollut hauskaa huomata, miten arkipäiväiset jutut muistuttavat poikaa milloin mistäkin Patessa tapahtuneesta asiasta. Tänään, kun purimme ostoksia, poikanen nosti repusta kaksi ruokakermapurkkia. Kun kerroin, että ne ovat kermaa, Nöttösen ilahtui ja alkoi selittää, miten Lennu tekee kermasta ja sokerista jäätelöä :D

Tällaista kuuluu juuri nyt Nöttöselle. Last but not least pitää toki mainita, että pojalta on saatu jo ensimmäinen rakkaudentunnustuskin, harmi vain että se rakkaus ei kohdistunut äitiin…

Äiti: Onko J. äidin rakas?
Nöttönen: rakastaa mammaa..

Mutta onhan se ihanaa, että poikanen rakastaa myös isovanhempiaan ♥

Imetysahdistus, vol. N

Tämä mamma on nyt niin väsynyt ja turhautunut, että ei mitään rajaa. Pikkusisko on nyt 17 vrk, eli 2½ viikkoa vanha. Hän on virkeä ja tarkkaavainen ja vaikuttaisi kasvavan hyvin, mutta Nasu alkaa olla hankalan imetystilanteen vuoksi kovin, kovin väsynyt ja hajalla :(

Vauva OSAA imeä, lopulta, mutta ongelmana on vaikeudet imuotteen löytymisessä. Toissapäivänä aloin huvikseni laskea, montako yritystä vaaditaan, että neiti saa kunnon otteen, mutta väsyin laskemiseen päästyäni melkein kahteen ja puoleen sataan. Siis yli KAKSISATAA yritystä tarjota rintaa vauvalle, ennen kuin tämä lopulta saa kunnon otteen rinnasta. Ja kun tuollainen pariviikkoinen voi syödä sen kymmenenkin kertaa päivässä, niin siitä voi miettiä, kuinka paljon aikaa mulla päivässä kuluu vain siihen ähertämiseen, että vauva saisi kiinni rinnasta. Hiki virtaa, lihakset kipeytyvät ja pinna kiristyy niin, että tekisi mieli paiskoa tavaroita pitkin seiniä. Olen myös yön pimeinä tunteina nimittänyt lapsiparkaa ei-niin-kovin-kauniilla termeillä silkasta väsymyksestä ja turhautumisesta. Hävettää, vaikkei pieni neiti onneksi näitä kommentteja ymmärräkään :(

Olen lukenut lukemasta päästyänikin kaiken mahdollisen tiedon imetysasennoista, vauvan auttamisesta rinnalle jne., mutta ongelmana on se, että VAUVA ei ole lukenut niitä. Pikkusisko on autuaan tietämätön esimerkiksi siitä, että ohjeiden mukaan hänen kuuluisi kallistaa päätään takakenoon saadakseen hyvän otteen rinnasta… Joudun itse vääntymään miljoonalle mutkalle saadakseni rinnan lopultakin tytön suuhun, koska hän menee kippuraan, kääntää päätä väärään asentoon, kiemurtelee kauemmas minusta jne. Ja minulla ei vain tunnu riittävän käsiä siihen, että saisin pidettyä hänet paikoillaan, vedettyä hänet lähemmäs rintaa ja vielä puserrettua rinnasta ”hampurilaista”.

Välillä on aivan kauhea morkkis, kun olen mielessäni niin kiukkuinen vauvalleni, joka ei taatusti kiusaa minua tahallaan. En vain jaksa ymmärtää, miten kukaan voi tunnissa parissa aina uudestaan unohtaa, miten siitä pyöreästä pehmeästä jutusta saa sitä maistuvaa sapuskaa ulos. Keskiverto pulukin luultavasti oppii nopeammin ruokintalaitteen käytön!!!

On pakko myöntää, että alan ymmärtää niitä äitejä, jotka luovuttavat imetyksen suhteen ja vaihtavat korvikkeeseen. Mulla on onneksi takana pitkä ja antoisa imetystaival Nöttösen kanssa, joten motivaatiota on… mutta en tiedä, kuinka kauan tätä menoa se motivaatio kantaa, kun univelka on karmea, eikä mieskään voi auttaa kuten Nöttösen kanssa (jolloin mies hoiti pumpatulla maidolla yhden yösyötöistä että saisin nukkua edes yhden vähän pitemmän yhtenäisen pätkän) – emme halua ruokkia pikkusiskoa pullosta ettei imuotteen oppiminen viivästyisi ennestään. Jos vauva osaisi imeä, voisin yölläkin vain tuupata tissin hänen suuhunsa ja jatkaa lepäämistä, sen sijaan että jokaisen yösyötön yhteydessäkin taistelen hiki virraten 10-20 minuuttia että vauva saisi kunnon otteen rinnasta.

Maitoa olisi vaikka pienelle kylälle, mutta miksi pirussa sen saaminen oikeaan osoitteeseen on niin vaikeaa??? Ja miksi mulla on TAAS tämä tilanne? Nöttönen taisi sentään oppia tarttumaan rintaan noin pariviikkoisena, mutta pikkusisko ei ole kyllä toistaiseksi osoittanut mitään erityisiä merkkejä sen suhteen, että tilanne olisi parantumassa lähitulevaisuudessa.

No, yksi imetys kerrallaan rämmitään eteenpäin, mitäpä tässä muutakaan voisi tehdä. :/

Hengissä yhä!

Pahoittelut hirmu pitkästä hiljaisuudesta. Täällä ollaan yhä hengissä ja hyvissä voimissa, ei vain ole… tullut kirjoitettua.

Nöttönen on ihanassa iässä. Tai näin sanoisin varmaan jokaisesta tähänastisesta ikävaiheesta, äiti kun olen. Kuitenkin tuntuu, että juuri nyt pojan kanssa on aivan erityisen mukavaa. Nöttönen on iloinen, seurallinen ja kiinnostunut kaikesta. Elämä taaperon kanssa on muuttunut merkittävästi helpommaksi nyt kun poikanen ymmärtää niin paljon, osaa reagoida yksinkertaisiin pyyntöihin ja kehotuksiin ja muutenkin osaa useimmiten jollakin tavoin saada viestinsä perille.

Tällä hetkellä Nöttösen elämässä on kolme asiaa ylitse muiden:

1. Kirjat. Nöttönen rakastaa kirjoja ja viihtyy niiden parissa pitkiä aikoja. Äidin sylissä tutkitaan Hauskat sanat -kirjaa (aivan älyttömän hyvä ostos!!!), Myyrä-kirjoja, Richard Scarrya… Hauskat sanat -kirjan lisäksi aivan erityistä ihastusta on herättänyt Rod Campbellin Eläinkirja, jossa on paljon luukkuja. Nöttönen osaa kurkistaa luukkuihin varsin sievästi jopa silloin, kun lukee kirjaa yksinään – vain kaksi luukkua on tähän mennessä tarvinnut liimata takaisin paikoilleen.

2. FisherPricen Little People -lelut (koulubussi, traktori peräkärryineen ja eilen hankittu paloauto). Nöttönen saattaa leikkiä tyytyväisenä itsekseen noilla leluilla jopa puoli tuntia ilman että äitiä tarvitaan mihinkään. LUKSUSTA! Poika ajelee ympäri keittiötä ja olohuonetta milloin milläkin ajoneuvolla ja pärisee.

3. Pingu & Myyrä. Nöttönen katsoisi Pingua ja Myyrää vaikka maailman tappiin, jos annettaisi. Julma äiti rajoittaa av-viihteen nauttimisen yleensä kahteen jaksoon kerralla. Pingusta löytyi myös ratkaisu hampaidenpesuongelmaan: kun poikanen saa katsoa Pingua, saadaan hampaatkin harjattua samalla ilman tappelua. Hurraa!

Nöttönen myös rakastaa asioiden laittamista toisten sisälle. Erityisesti poika on innostunut täyttämään Little People -koulubussiaan sekalaisilla pikkutavaroilla. Parhaimmillaan bussin sisältä on löytynyt 3-4 Little People -ukkelia, äidin vanha kännykkä, isin leimasin, kynä, aurinkolasien joustava hihna ja puoliksi syöty kurkkuviipale. Jos jokin pienehkö esine on hukassa, kannattaa meillä nykyään ensimmäiseksi paikantaa Nöttösen koulubussi ja kurkistaa sen sisälle.

Lapsen tämänhetkistä tyhjennys-täyttäminen -innostusta voi myös hyödyntää kotitöissä: Nöttönen osaa tyhjentää märät pyykit pesukoneesta pyykkikoriin, jossa äiti ne sitten kantaa olohuoneeseen ripustamista varten. Myös pyykkien ripustamisessa Nöttönen auttaa mielellään ja ravistelee pyykit huolellisesti katsottuaan äidistä mallia :D

Uusia sanoja on tullut muutamia, mutta oikeastaan vain yksi kokonainen: kukka. Se osataan sanoa jo ihan johdonmukaisesti aina kun katsotaan kukan kuvaa tai ihan oikeaa kukkaa. Joskus se jää vain yhdeksi tavuksi (”kuk!” tai ”kka!”), mutta usein Nöttönen osaa sanoa sen ihan kokonaankin. Pallo on ”PA!”, ja äidin keittäessä aamukahviaan poika osoittaa kahvinkeitintä ja sanoo topakasti ”KKAH!”

Tällaista kuuluu tänne meille juuri nyt! Yritän parhaani mukaan ryhdistäytyä tämän päivitystahdin suhteen…

Lukulakko

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta. Asiaa olisi kyllä ollut, mutta en yksinkertaisesti ole muistanut blogata. Nöttösen mamma oli kyläilemässä vajaan viikon ja siinä missä Nöttönen nautti mamman kanssa leikkimisestä, minä nautin äidin kanssa höpisemisestä ja shoppailusta. Vaatekaapin sisältö täydentyi ihanan piukeilla farkuilla, uudella takilla, mustalla neuleella ja kauniilla violetinhohtoisella samettisella paidalla – kun kerrankin pystyi rauhassa sovittamaan vaatteita ja joku muu vahti Nöttöstä!

Päätin myös, että lopetan toistaiseksi esimerkiksi Helistin-foorumin lukemisen. Ja jos Nasu ei tunnu jättävän blogiisi kommentteja, yritän luultavasti pysyä poissa myös sinun blogistasi. Pahoittelen asiaa, mutta se ei ole mitään henkilökohtaista – tulin vain siihen tulokseen, että minua ahdistaa liikaa vertailla Nöttöstä muihin lapsiin juuri nyt, kun jokainen, IHAN jokainen, tuntuu oppivan kaiken nopeammin kuin Nöttönen.

Helistin-foorumilla kuukausiketjussa on jatkuvasti viestejä siitä, miten Kalle oppi juuri ottamaan askelia tuen kanssa ja Ville oppi juuri nousemaan tukea vasten seisomaan ja Tuukka oppi konttaamaan ja Lilja ryömii vinhaa vauhtia ja nousee jo polvilleen. Nöttönen ei edelleenkään ryömi eteenpäin (mutta peruuttaa kyllä sukkelasti), ei edelleenkään konttaa, ei edelleenkään nouse pystyyn. Ja ikää on kahdeksan ja puoli kuukautta.

En minä edelleenkään ole huolissani. Mutta jos keskityn vertailemaan ja miettimään, mitä lapseni ei osaa, unohdan iloita siitä, mitä lapseni osaa. Minä aion nyt vähän aikaa keskittyä olemaan kauhean ylpeä omasta lapsestani sen sijaan, että olisin kateellinen, kun muiden lapset muka ovat etevämpiä.

Nöttönen on maailman suloisin ja etevin ja mahtavin tyyppi! Poika peruuttaa vinhaa vauhtia, kääntyy todella näppärästi kompassineulana lattialla ja nousee hienosti karhuasentoon peppu korkealla ilmassa! Kontalleen noustaan kuin tyhjää vain ja pari kertaa on käsillä otettu jo konttausaskelia, samoin jaloilla, mutta ei valitettavasti yhtä aikaa. Nöttönen osaa seistä tukea vasten varsin hyvin, jos pojan nostaa moiseen asentoon, mutta itse hän ei osaa vielä ylös nousta.

Juttelu on myös lisääntynyt hurjasti. Jo muutaman viikon ajan on pienellä äänellä kuulunut iloinen tättättää ja täätäätäätää vähän väliä, joskus äiti on myös aamulla herätetty siten että pinnasängystä on hihkuttu hyväntuulisesti ”täätää”!

Nöttönen tuntuu myös nauttivan leikeistä vielä enemmän kuin ennen. Isän kanssa vedetään nuottaa ja leikitään iiiisolla jalkapallolla, ja poika osaa minusta itsekin osoittaa haluavansa nuotanvetoleikkiä ottamalla iskää määrätietoisesti molemmista käsistä kiinni.

Reilu viikko sitten Nöttönen pääsi ensimmäistä kertaa keinumaan pihan vauvakeinuun ja siitäpä tietysti riemu repesi. Pienet jalat sätkivät innosta ja pojan naama oli kuin Hangon keksi. Harmi että tänään sataa, eikä ulos ole asiaa!

Äidin perisynti #1

Mitenkähän sitä saisi itsensä tajuamaan, että omaa lasta EI VERRATA MUIHIN?

Meillä ei ryömitä. Meillä ollaan seitsemän ja puoli kuukautta, vähän ylikin, eikä meillä ryömitä. Sen sijaan meillä maataan lattialla ja kiljutaan turhautumisesta. Raajat sätkivät ja poika karjuu. Ympäri kyllä päästään ja kieriminenkin onnistuu – jopa peruuttaminen sujuu. Eteenpäin vaan ei päästä.

Ja äidin pää alkaa repeillä turhautumisesta, osin pojan puolesta, osin ihan äidin oman tyhmyyden takia. Kas kun Nöttösen äiti on niin kenkku, että tahtomattaan vertaa lastaan muihin. Se lukee Helistin-foorumin kuukausiketjusta, miten ”kaikkien” muiden monia viikkoja nuoremmatkin lapset ovat ryömineet jo pitkän aikaa. Kuka oppi viiden kuukauden iässä, kuka vähän ennen puolivuotispäiväänsä. Vauva X nousee jo tukea vasten polvilleen, vauva Y jo konttaa vähän.

Nöttönen ei ryömi. Eikä nouse tukea vasten polvilleen. Eikä varsinkaan konttaa vähän. Äiti tietää, että se on ihan ok. Äiti tietää, että kaikki lapset kehittyvät omaa tahtiaan, eikä näitä lapsosia pidä vertailla keskenään.

Miksi, oi miksi, äiti kuitenkin vertailee?
Ryömin lähimpään nurkkaan häpeämään. :(

Nöttönen osaa

Hannan esimerkkiä noudattaen ajattelin minäkin listata, mitä pieni poikaseni jo osaa.

Nöttönen osaa…

…kääntyä vatsalleen kummankin kyljen kautta
…kääntyä lattialla kompassineulana, joskaan ei vielä kovin nopeasti
…vetää jalat koukkuun pyllyn alle maatessaan mahallaan lattialla
…varata kämmeniinsä mahallaan maatessaan

…möyriä sängyllä vähän eteenpäin kuin mittarimato
…istua topakasti selkä suorana sylissä ja tuettuna sohvalla
…pitää vartalonsa jäykkänä ja suorana vaakatasossa, kun iskä nostaa pojan korkealle ilmaan
…painia pehmopupunsa kanssa

…tarttua kiinni omista varpaistaan
…tarttua leluihin, viedä niitä suuhun ja vaihtaa niitä kädestä toiseen
…napata iskältä silmälasit pois päästä
…ottaa kiinni äidin tai isin nenästä

…pärisyttää niin että sylki lentää
…naksauttaa kielellään
…kääntää kielen torvelle
…syödä lusikasta ja maiskutella
…juoda vettä nokkamukista

…kiljaista kuin siivekkäät pedot
…sanoa ’tä tä tä’ ja ’lä lä lä’ (tämä tosin vielä aika harvinaista)
…nauraa hekotella ja kiljahdella innosta
…höpistä itsekseen pienellä äänellä pinnasängyssä
…katsoa kiinnostuneena televisiota (tätä vanhemmat kyllä yrittävät rajoittaa raskaalla kädellä)

Peruna on pyöreä…

…peruna on soikea, peeeruuuna on ruoka ihan oikeeaaa… Jotenkin noin meni joku rallatus lapsuudessani. Ei voi muistaa mikä tai missä, mutta sävelen muistan yhä.

Perunaa on meillä mutusteltu ja matusteltu nyt viisi päivää vaihtelevalla menestyksellä. Nöttönen näyttää enimmäkseen epäuskoisen loukkaantuneelta, kun mössöä työnnetään suuhun. Ilme sanoo: ”Yäk, mitä tämä on..?” Pieni suu pyörittelee sosetta vähän aikaa, kieli työntää osan ulos ja osa menee – ihme ja kumma – vatsaan asti. Välillä pitää kakoa teatraalisesti ikään kuin olisi oksennus tulossa…

Eilen otettiin kukkakaali perunan rinnalle. Se kelpasi ehkä vähän perunaa paremmin, luultavasti siksi, että se on hieman makeampaa ja siitä sai hienomman soseen. Jotain kummallista siinä kukkakaalissa kuitenkin täytyi olla, sillä minusta poika haisi kukkakaalille vielä yölläkin, vaikka illalla oli käyty kylvyssä. Ihan niin kuin se haju olisi valkosipulin hajun tavoin puskenut ihon läpi!

Ihottuma on taas huonommassa vaiheessa, mutta yritän parhaani mukaan olla syyttämättä siitä soseita ja mahdollisia allergioita. Atoopikko voi reagoida ihollaan ruoka-aineeseen, eikä se tarkoita automaattisesti allergiaa. Iisisti vaan, äiti. Lastenpolikäynnillä otettujen verikokeiden tulosten pitäisi tulla tällä viikolla, toivottavasti jo huomenna.

Muokkaus: Ai niin, olen kokonaan unohtanut kertoa uusimmat ruokavaliokuulumiset! Maito on nyt pysyvästi tullut takaisin ruokavaliooni, sillä muutaman päivän testailun jälkeen vaikutti selvältä, ettei se aiheuta Nöttöselle oireita. Halleluja! Miten mikään voi maistua niin hyvältä kuin rasvaton maito, aito maitokahvi tai kunnon jogurtti kuuden viikon tauon jälkeen? Varovaisen kokeilun perusteella Nöttönen näyttäisi sietävän myös suklaata, hurraa! Isoja määriä en kyllä sitä ole vielä syönyt, enkä varmaan ihan pian syökään.

Omnomnomnom

Nöttösen Suuri Päivä koitti vihdoin. Poika sai tänään ihkaensimmäisen soselusikallisensa! Tarkemmin sanottuna tarjolla oli noin 1/3 teelusikallista löysää äidinmaito-perunasosetta. Kaikesta päätellen tämä oli juuri oikea aika aloittaa kiinteiden maistelu, sillä suu avautui kiltisti ja lusikan sisällöstä melkein kaikki päätyi suhteellisen nätisti vatsaan asti. Nöttönen vaikutti ainakin äidin mielestä kaikin puolin valmiilta aloittamaan soseiden syömisen. Iltapäivällä ajattelin päivällisaikaan tarjota vielä toiset 1/3 teelusikallista, toivottavasti sujuu yhtä mallikkaasti kuin lounaalla.

Suuri Tapahtuma piti tietysti kuvata videolle, ja olenkin nyt innoissani väsännyt siitä puolen minuutin elokuvapätkää alkuteksteineen iMoviella. Halvat huvit, mutta suotakoon se tylsistyneelle kotiäidille!