Vauva-lehden raskaustesti

Kun en nyt tähän hätään muutakaan keksinyt ja uusin Vauva-lehti sattuu olemaan tuossa vieressä, päätin minäkin vastailla Vauvan raskaustestin kysymyksiin. Viikkoja nyt 34+1. :)

Olen syönyt mitä vain, suolaista ja makeaa.
Pahoinvointiviikkojen (6-13) aikana ei maistunut oikein mikään, ja söin sitä mikä milloinkin tuntui edes jotenkuten menevän alas. Suolainen upposi paremmin kuin makea. Myöhemmillä viikoilla ruoka on maistunut ihan normaalisti. Selkeimmät mieliteot ovat olleet (kesällä) kirsikat, viinirypäleet (jatkuvasti), karjalanpiirakat ja leivän päällä yhdistelmä kevytmaksapasteija + raejuusto (mutta maksapasteijan määrää on ollut tietysti pakko kytätä grammavaa’an kanssa, koska sitä saa syödä niin rajoitetusti). Viimeisellä kolmanneksella pulla ja munkit yms. ovat houkutelleet vähän turhankin paljon…

Kahvin tuoksukin on saanut minut voimaan pahoin.
Alkuraskauden pahimpien oksuviikkojen aikana en juonut kahvia ollenkaan, mutta muuten olen nauttinut 2-3 mukillista päivässä kuten normaalistikin. Juon kahvini runsaalla maidolla, joten arvelisin pysyneeni aika hyvin suositusten mukaisissa määrissä.

Voisin nukkua aamusta iltaan.
Varsinkin ensimmäisen kolmanneksen aikana olin ihan hirvittävän uupunut. Olisin voinut nukahtaa melkein missä ja milloin tahansa. Nyt loppuraskaudesta olen myös kauhean väsynyt ja huonokuntoinen, eikä alhainen hemoglobiini auta yhtään asiaa.

Suonenvetoa, närästystä ja turvotusta. Kaikkea on ollut.
Turvotusta ei ole tälläkään kerralla ollut lainkaan, mutta kaikkea muuta on sitten ollut senkin edestä. Öiset lihaskrampit pohkeissa, nilkoissa ja jalkaterissä ovat olleet pitkäaikainen riesa, ja nyt olen saanut ”ilokseni” myös ensimmäisessä raskaudessa ahdistaneet todella tuskalliset krampit, jotka lähtevät nivustaipeista alaspäin ja ovat viedä kävellessä jalan alta. Närästys on nyt viimeisellä kolmanneksella läsnä oikeastaan ympäri vuorokauden, välillä niin pahana, että yöunet jäävät katkonaisiksi närästyslääkkeistä huolimatta.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
Enpä juuri. Tykkään kyllä kovasti pyöreästä vatsastani, ja toisella raskauskolmanneksella voinnin ollessa vielä hyvä tunsin itseni varsin naiselliseksi, mutta nyt olo on kyllä vähän… no… seinästärevitty.

Paino on siirtynyt uusille kymmenluvuille.
No, tuohon nyt riittää kilokin, jos raskautta edeltävä paino on X9,5 kg… mutta joo, on siirtynyt. Painoa on tosin toistaiseksi kertynyt vain kuusi kiloa – enemmänkin olisi saanut tulla (ja vielähän sitä ehtii…).

Tunteet ovat olleet pinnassa.
KYLLÄ! Itku tulee normaalistikin herkästi, mutta raskausaikana kaksin verroin herkemmin. Raivokohtauksia ja tavaroiden heittelyä en harrasta, vaan tyydyn vollottamiseen niin suruissa kuin iloissakin.

Hyvä äiti imettää pitkään.
Miten herkullisen provosoiva väite! Sanoisin, että hyvä äiti haluaa imettää ja on motivoitunut imettämään, eli ei automaattisesti valitse pulloa ja korviketta esim. päästäkseen helpommin lähtemään kotoa jonnekin eikä myöskään heitä pyyhettä kehään ensimmäisestä vastoinkäymisestä. Hyvä äiti kuitenkin tietää myös, milloin on yritetty tarpeeksi, eikä stressaa ja uuvuta itseään täysin imetyksellä, jos se ei yrityksistä huolimatta lähde sujumaan.

Olen suunnitellut synnytykseni.
En ole. Pelko ennenaikaisesta synnytyksestä käänsi jotenkin kaiken ylösalaisin, joten Naistenklinikalla vietetyistä päivistä asti olen keskittynyt lähinnä elämään päivän kerrallaan ja toivomaan, että pienokainen saisi kasvaa mahdollisimman valmiiksi kohdussani. Toivon, että synnytys sujuu yhtä luontevasti ja suoraviivaisesti kuin Nöttösenkin synnytys, mutta samaan aikaan toivoisin, että tällä kertaa kykenisin olemaan itse aktiivisempi toimija. Viimeksi supistuskipu oli loppuvaiheessa niin kovaa, että se sai minut ikään kuin käpertymään itseeni niin etten tajunnut oikein ulkomaailmasta mitään enkä osannut toimia kivun kanssa. Tärkeintä on kuitenkin lopputulos: se, että sekä vauva että minä voimme urakan jälkeen hyvin :)

Se lienee totta :)

Syy pitkään hiljaisuuteen on yksinkertaisesti tämä:
Meille tulee vauva.

Alkuraskaus oli helvetillisen raskas pahoinvoinnin ja hirvittävän uupumuksen takia (siis ainakin tuplasti pahempi kuin esikoista odottaessa, ick!!!), mutta nyt alkaa vähitellen helpottaa, joten ehkäpä pian riittää energiaa myös bloggaamiseen.

Viikkoja on nyt kasassa 11+4 ja np-ultrassa on käyty. Vielä jännätään veriseulan tuloksia, mutta .. so far so good!

Lomailua

Pitkä hiljaisuus! Vietimme kahdeksan päivää vanhempieni luona toisella puolella Suomea. Se oli ihanaa ja rentouttavaa – viikko poissa teki minulle todella hyvää. Sain syötyä enemmän ja paremmin kuin kotona, eikä koko loman aikana tarvinnut oksentaa kuin muistaakseni kolmesti.

Loma tarjoili myös säikähdyksen, kun vajaa viikko sitten alkoi punertava tuhruvuoto. Hätäännyin ihan hirveästi. Paikallisen neuvolan dopplerilla löytyi kuitenkin tovin etsimisen jälkeen hyvät ja voimakkaat sydänäänet, joten valtava kivi putosi sydämeltä. Sydänäänten kuuleminen oli todella pysäyttävä kokemus: se tuntui jotenkin vielä ihmeellisemmältä ja suuremmalta asialta kuin varhaisraskauden ultra. Itkin kuin Niagara ne sydänäänet kuultuani – ne olivat kauneinta, mitä olen ikinä kuullut.

Se punertava tuhruilu muuttui melkein välittömästi samanlaiseksi ruskeaksi tuhruiluksi, mitä minulla oli kuukautta aiemminkin, ja jatkui 4-5 päivää. On siis hyvin mahdollista, että sama on vielä kuukauden kuluttuakin edessä. Yritän olla panikoimatta yhtä pahasti silloin, kun se tuhruilu kaiketi sitten liittyy ihan vain kiertooni.

Tänään on rv 11+5. Huomenna on kauan pelätty niskapoimu-ultra.
Jännittää aivan kauheasti.

Ylennys lähestyy

Rv 9+6. Huomenna tiitiäinen saa ylennyksen alkiosta sikiöksi. Hurjaa!

Mökkiviikonloppu sujui hyvin, vaikka sää olikin kylmä ja sateinen. Uudet maisemat paransivat oloa kummasti, eikä koko viikonloppuna tarvinnut oksentaa kertaakaan ennen kuin pääsimme kotiin – sitten oksu lensikin komeassa kaaressa. Ilmeisesti oman kodin hajut tosiaan lisäävät pahoinvointia, sillä jouduin syöksymään vessaan oksentamaan melkein välittömästi päästyäni sisään asuntoon.

Tänään maksetaan sitten ilmeisesti siitä leppoisasta viikonlopusta: olo on ollut melko kamala koko päivän. Heti aamusta tuli oksennus kun yritin mennä keittiöön. Keittiön haju oli liikaa sietokyvylleni, joten vessaan tuli sännättyä todella sukkelasti. Koko päivänä ei ole tehnyt mieli syödä juuri mitään ja ajatuskin lämpimästä ruoasta oksetti. Lopulta päädyin keittämään mannapuuroa, jota sentään sain lautasellisen syötyä.

Väsyttää. Väsyttää enemmän kuin vain fyysisesti. Olen jotenkin henkisesti väsynyt tähän huonoon oloon ja voimattomuuteen. Ainoa lohtu on tietoisuus siitä, että pahoinvointi yleensä merkitsee raskauden sujuvan hyvin. Ehkä tämä tästä muutaman viikon kuluessa lakkaa…

Ensimmäinen neuvolakäynti

Rv 8+3. Yhdeksännellä viikolla mennään, ja sen huomaa. Pahoinvointi on yltynyt ja oksennettua tulee oikeastaan joka päivä. Joskus useammankin kerran.

Eilen oli ensimmäinen neuvolakäynti. Neuvolassa oli ihan mukavaa, mutta hieman harmittaa se, että en saanut ensimmäistä tapaamisaikaa sille ihmiselle, joka on virallinen ”neuvolatätini”. Ensi kerralla minut siis ottaa vastaan joku toinen, josta sitten toivottavasti tulee vakituinen neuvolahoitajani.

Verenpaine: 111/76
Hemoglobiini: 138
Paino: ei vielä noussut

Kaikki vaikutti siis olevan oikein hyvin. Sain paljon tietoa ja oman Vau-kirjani. Mies on lueskellut sitä illalla sängyssä, mikä on minusta kauhean hellyttävää. Kirjoittaisin enemmänkin, jos suinkin jaksaisin, mutta väsyttää ihan tolkuttomasti – siispä haen mukillisen teetä ja valun sohvanpohjalle katsomaan Frendejä.

Sohvajuhannus

Kun vointi on mikä on, juhannusta päätettiin viettää ihan kotosalla. Se on pääosin kulunut olohuoneen sohvalla television ääressä ja tässä vaiheessa scifi-sarjat pursuavat jo korvistakin. Meneillään on (nyt on jo pakko pysähtyä laskemaan)… rv 7+4 ja pahoinvointi on selkeästi yltynyt. Nyt olen rannekkeista huolimatta oksentanut jo muutamana päivänä, mutta se ei onneksi tunnu yhtä kurjalta kuin aiemmin, koska rannekkeiden ansiosta ei sentään okseta koko ajan ja ruokahalukin on parempi.

Kerroin äidilleni ja mies kertoi omalle äidilleen. Molemmat tulivat valtavan iloisiksi mutta kun tietävät, että on vielä aikaista, lupasivat olla kertomatta uutista eteenpäin. Olen kauhean helpottunut siitä, että äiti nyt tietää raskaudestani, sillä tuntuu hyvältä voida puhua hänen kanssaan asiasta. Yhtään ei haittaa myöskään se, että koska äiti on lääkäri, minulla on nyt myös oma tohtori lähellä – ei ehkä maantieteellisesti, mutta puhelimen / nettiyhteyden päässä kuitenkin.

Viime päivinä on pelottanut ehkä enemmän kuin aiemmin. Murehdin ihan typeriä asioita. Onneksi raskaus kestää niin kauan, että ehdin tottua ajatukseen vauvasta ja vähitellen kasvaa äitiyteen. Ehkä kannattaa käyttää hyväksi myös neuvolan tarjoama mahdollisuus jutella psykologin kanssa – ensimmäinen raskaus ja vauva on kuitenkin niin Älyttömän Iso Asia.

Ensimmäinen neuvolakäynti on varattu ja se on 26.6. Ainakin puhelimessa oli oikein mukavan kuuloinen ihminen, joten olen luottavaisin mielin. Mies ei pääse ensimmäiselle käynnille kanssani, mutta tulee mahdollisuuksien mukaan sitten jatkossa kuitenkin.

Vali-vali

Tämä väsymys on niin kokonaisvaltaista, että haluaisin nukkua pari viikkoa putkeen. Viime yönä menin sänkyyn hirveän väsyneenä, mutta en sitten lopulta saanutkaan unta vaan pyörin ja pyörin noin tunnin ajan. Sitten hermostuin ja nousin sängystä. Nukahtamislääkettä ei tietenkään saa käyttää raskaana, joten eipä siinä sitten muuta kuin sohvalle lukemaan Harry Potteria. Siirryin takaisin sänkyyn joskus puoli kolmen jälkeen ja nukahdin kai sitten suhteellisen pian.

Kiitos tuon pipariksi menneen yön, tämä päivä on ollut tavallistakin takkuisempi. Olen suurimman osan päivästä ollut niin väsynyt, että jo pelkkä se väsymys on saanut aikaan kuvotusta. Muutenkin tänään on etonut enemmän kuin aiempina päivinä, mutta onneksi en ole sentään oksentanut. Kyllähän ihminen elää muutaman viikon tuoremehulla, kivennäisvedellä ja karjalanpiirakoillakin, vai mitä?

Mitä väsyneempi olen, sitä helpommin ajatukset muuttuvat kauhean kielteisiksi. Monta kertaa olen jo miettinyt, että halusinko minä tätä nyt ihan oikeasti! Totta kai minä halusin, ja totta kai minä olen iloinen raskaudestani… mutta kun olen niin pahuksen väsynyt! Tämä voi jatkua vielä neljä, viisi viikkoa, enkä oikeastaan voi tehdä mitään muuta kuin sietää. Kuten mies asian ilmaisi: ”Kyllä sinä kestät, koska ei ole vaihtoehtoakaan.” Pikku sintti on minulle kuitenkin hyvin rakas jo nyt, vaikka se tekeekin oloni tällaiseksi.

Yritin tänään vihdoin ja viimein varata aikaa neuvolasta. Aiemmin ajattelin, ettei tässä ole mikään kiire, kun en edes ollut varma onko kyse oikeasta raskaudesta. Nyt kun tiedän, että kohdussani on pikkuinen elävä alkio, ajattelin vihdoin soittaa neuvolaan. Mutta ei! Jokaisesta numerosta vastasi vain puheposti, vaikka soitin neuvolan virallisen puhelintunnin aikaan. Jätin lopulta yhteen numeroista viestin ja pyysin neuvolaa ottamaan yhteyttä minuun, mutta ainakaan vielä ei ole kuulunut mitään.

Niskapoimu-ultra mietityttää. Tai lähinnä sen ajankohta. Yksi ystävä sanoo, että hänelle oli sanottu viikolla 11 olevan liian aikaista, toinen taas sanoo, että se tehdään jo viikolla 10. Muutenhan tässä ei tietysti olisi mitään ongelmaa, mutta kun näillä näkymin olemme vanhempieni luona 10+3 – 11+6. Toivottavasti siitä ei koidu hankaluuksia. Muistelisin kuitenkin lukeneeni jostain, että myöhäistä olisi vasta kun 13 viikkoa on täyttynyt… No, eiköhän tämä kaikki selviä, jahka saan yhteyden siihen pahuksen neuvolaan!

bleääärgghhh

Rv 6+4. Melkein jatkuvasti etoo. Totesin tänään miehelle tyytyväisenä, etten ole tiistain jälkeen sentään kertaakaan oksentanut. Arvaahan sen mitä siitä seurasi: kaksi tuntia myöhemmin pönttöön päätyi hieman sulanutta spagettia kaikilla mausteilla. Hyiyökyök. Pitikin mennä kehumaan!

Rinnat ovat suurimman osan ajasta pirun arat ja pingottuneet. Ne oikeasti tuntuvat siltä kuin olisivat räjähtämispisteessä. Auh. Väsymys on myös koko ajan läsnä. Jo puoliltapäivin alan olla valmis kömpimään päiväunille, mutta kun töitäkin pitäisi tehdä. En oikeasti pysty ymmärtämään, miten kukaan näiden viikkojen aikana kykenee käymään normaalisti töissä – olen juuri nyt erittäin kiitollinen siitä, että olen oma pomoni.

En minä oikeasti valita, vaikka valitankin. Tiedättehän. Kyllä minä ymmärrän, että tämä vaihe kuuluu raskauteen ja se on vain kestettävä.

Toissayönä iski ensimmäisen kerran hätä kaikesta siitä, mikä on vielä edessä. Siitä, miten kovasti elämä tulee muuttumaan. Pelko siitä, olenko riittävän hyvä äiti. Huoli jaksamisesta. Mies sai minut kuitenkin rauhoittumaan, bless him. Useimpina öinä olen onneksi niin kuolemanväsynyt nukkumaan mennessäni, etten ehdi juuri panikoida tulevaisuudesta… Zzz.

Alavireisyyttä

Rv 6+2. Päivät matelevat. Ei voi pieni ihmismieli ymmärtää, miten hitaasti aika voi kulua silloin, kun odottaa jotain todella kovasti. Ajatukset pyörivät 16. päivän ultrassa. Kuvittelen, että jos tuossa ultrassa löytyy sydämensyke, rauhoitun vihdoin ja alan iloita ja nauttia raskaudestani. Katin kontit. Todennäköisesti alan sen jälkeen hermoilla niitä viikkoja, jotka on vielä odotettava, ennen kuin on aika mennä niskapoimu-ultraan. No, ei tätä turhaan kutsuta odottamiseksi…

Tänään olen ollut taas jotenkin huolestunut. Kuulostelen vatsaani turhankin tarkkaan ja säikähdän jokaista vähänkin outoa tuntemusta. Haloo! Selvähän se on, että se jossain tuntuu, kun kohtu alkaa sopeutua uuteen elämään ja alkaa vähitellen kasvaa. Ei jokainen hassu tunne tai pieni särky tarkoita lähestyvää keskenmenoa. Kun nyt vielä saisin itseni uskomaan sen!

Muutenkin on ollut aika hankala päivä. Tämä on ollut oikeastaan ensimmäinen selkeä pahoinvointipäivä. Oksensin aamupäivällä ja myöhemminkin yökkäytti, mutta niillä myöhemmillä kerroilla ei mennyt ihan oksentamiseen asti. Olo on kai vähän niin kuin krapulassa, mutta tästä en käy takuuseen, sillä en ole koskaan kokenut oikeaa krapulaa.

Minun olisi pitänyt viedä tänään yksi lemmikeistämme eläinlääkärille, mutta päädyimme sitten siihen, että mies lähti eläinlääkärille pienen potilaan kera puolestani. Valitettavasti pikkuinen nappisilmämme kuoli vastaanotolla kesken tutkimuksen, joten sitä ei edes ehditty lopettaa. Kauhea parkuhan siitä tuli, vaikka olen jo aika hyvin tottunutkin noista pienistä karvapalloista luopumaan. Nyt on sitten kokonaisuudessaan jotenkin alavireinen ja väsynyt olo.

Jospa huominen olisi reippaampi päivä.

Yksi virstanpylväs lisää

Rv 6+0. Tänään saavutettiin yksi virstanpylväs lisää: ensimmäinen oksennus. (Tiedän, että kaikki potentiaaliset lukijat haluavat lukea tästä…)

Meillä oli ystäviä kylässä, kun huono olo iski. Hipsin vähin äänin kylppäriin ja kokoilin itseäni vähän aikaa. Ystävät lähtivät hieman myöhemmin ja vain muutama minuutti sen jälkeen oli sännättävä posliinipuhelimen ääreen. Kovin pahasti ei sentään tullut tavaraa ulos, mutta sen verran kuitenkin, että se lasketaan Ensimmäiseksi Viralliseksi Raskauspahoinvoinniksi. Hyvä, että ystävät ehtivät leikki-ikäisensä kanssa lähteä, etten jäänyt kiinni – pakkohan minun olisi ollut selittää, ettei kyse ole mistään tarttuvasta.

Nyt illalla on ollut myös melko huono olo. Päivän ainoa lämmin ateria jäi ihan liian myöhäiseksi, joten verensokeri pääsi liian alas. Normaalisti hypoglykemia aiheuttaa minussa kiukun lisäksi lähinnä heikotusta ja käsien tärinää, mutta tällä kertaa etoi ja maailma alkoi pyöriä. Tuli kiire päästä sohvalle ja saada jalat ylös. Toivottavasti tästä ei ala mikään kahden kuukauden oksennusrumba.

Lisäsin tuonne sivupalkkiin monessa muussakin blogissa nähdyn vauvalaskurin, sillä on tavallaan ihan kiva nähdä, miltä masuasukki milloinkin näyttää (tällä hetkellä lähinnä avaruusolennolta…). Tiedän kyllä, että tuulimunaraskauden mahdollisuus on edelleen olemassa, mutta en jaksa uskoa, että laskurin lisääminen blogiin jotenkin erityisesti toisi ylleni huonoa onnea tai huonoa karmaa.