Kaakaa!

Pikkusisko on vihdoin avannut sanaisen arkkunsa. Kuten varmaan jo aiemmin olen todennut, lapsella ei tähän mennessä ole ollut kiire juuri minkään kanssa: kävelyäkin odotettin puolitoistavuotiaaksi. Pitkään pikkusisko on pälpättänyt ihan omia juttujaan ja kaikki esineet olivat jossain vaiheessa ’täppä’, mutta oikeita sanoja on saanut odotella. Nyt ollaan kuitenkin päästy siihen ihanaan vaiheeseen, jossa uusia sanoja tulee päivittäin. Aktiivisessa käytössä on nyt ainakin:
– ’äiti’
– isoveljen nimi
– ’kakka’
– ’tettä’ (vettä)
– ’kaakaa’ (karkaa; tämä hihkaistaan samalla kun syöksytään ilman vaippoja ulos kylpyhuoneesta äitiä karkuun)
– ’ankka’
– ’hauva’
– ’puuppa’ (neiti osaa hienosti myös sanoa tämän heti pöräytettyään :D)
– ’vaapaa’ (varpaat)
– ’haaja’ (harja)
– ’kuukku’ (kurkku)
– ’puvva’ (pulla)
– ’paappaa’ (saappaat)
– ’kiitti’
– ’paapapa’ / ’paapapapa’ (barbapapa)

…ja ehkä muitakin, mutta ainakin nuo. Tämä on mahtavaa aikaa! ♥

Ihan pienellä äänellä kuiskaten kerron myös, että isoveljen syömisten kanssa alkaa myös hitusen helpottaa. Mutta tämä vain kuiskaten. Hyss!

Hengissä ollaan yhä

Pitkä hiljaisuus takana. Mietin yhä, mitä tekisin tälle blogille – kokonaan en siitä haluaisi luopua, mutta ei näytä siltä, että myöskään entiseen malliin saisin sitä jatkettua. Mitä pitempään on kirjoittamatta, sitä vaikeampaa on taas aloittaa. Niin paljon on tapahtunut.

Näihin kuluneisiin kuukausiin on mahtunut

• paljon riemua uusista taidoista: pikkusisko lähti kävelemään vihdoin ja viimein lähes puolentoista vuoden kunnioitettavassa iässä, isoveli oppi vihdoin ja viimein kuivaksi (paitsi että edelleen turauttaa tyynesti kakat pikkuhousuihin eikä suostu tekemään niitä pottaan, muthei, pissavahinkoja ei ole tullut enää aikoihin!)
• monta räkätautia
• monta hampaidentulon rikkomaa yötä
• loputon määrä rakkautta omia pikku murusia kohtaan
• uhmaa, uhmaa, uhmaa ja uhmaa
• hirvittävän kauhean kammottava järkytys poikasen ensimmäisen kuumekouristuksen muodossa (tapahtuneesta on nyt viikko, mutta äiti ei ole vieläkään toipunut – niin järjettömän pelottava kokemus se oli ambulanssireissuineen)
• loputon määrä pikkusiskon kiusaamista
• ruokataistelua (pienempi syö melkein mitä vain, isompi ei edelleenkään juuri mitään)
• äidin yksinäisyyttä, uupumusta ja masennusta
• äidillistä ylpeyttä omista mahtavista muksuista
• palapelejä, joista poikanen on vihdoin kiinnostunut
• hirmuinen määrä halimista ja suukottelua – pikkusisko on superhellyydenkipeä lapsi, joka kiipeää tämän tästä syliin ja oikein työntää naamansa äidin huulien eteen suukotettavaksi ♥
• lomailua (sukulaisia, Muumimaailmaa, eläintarhaa)
• yksi porokolari (”Ja sitten me törmättiin siihen poroon.. oijoi! Autolle tuli pipi ja porolle tuli iiiso pipi!”  [onneksi lapsi ei ymmärrä miten iso pipi porolle tuli…] )
• ihanaa, turvallista, väsyttävää, kamalaa, tylsää, onnellista arkea

Päivän oppitunti

Tänään päivän oppitunnin aiheena on opetella hyväksymään, että jokaisella on joskus päiviä, jolloin ruoka maistuu huonommin. Lapsensa kasvusta huolissaan olevalle tämä onkin haastava tehtävä.

Pikkusisko istuu syöttötuolissaan. Lastaan lautaselle 145 grammaa ruokaa, kahta eri sosetta. Kyllä, punnitsen ruoan, niin paljon kasvukäyrät tällä hetkellä stressaavat. Noin 140 grammaa vastaa nykyistä ”tämän verran sen nyt ainakin pitäisi syödä” -käsitystäni.

Kuuden tai seitsemän lusikallisen jälkeen lapsi nipistää suunsa kiinni ja nostaa kädet torjuvasti silmilleen. Kun yritän uudestaan, pikkusisko huitaisee vihaisesti lusikkaa, saa soseen käteensä ja hieroo sen siitä naamaansa, silmiinsä ja hiuksiinsa. Kun vielä yritän, saan vastaukseksi kiukkuista kiljahtelua.

Luovutan. Huokaan. Pesen pikkuiset kädet ja pikkuisen naaman ja yritän ajatella, että ehkä sitten seuraavalla aterialla ruokaa menee enemmän. Silti koko ajan takaraivossa naputtaa huoli kasvukäyristä, huoli seuraavasta kasvukontrollista. Maailman mittakaavassa pieniä huolia, mutta tässä arjessa ne ovat vähän niin kuin korianteri muuten hyvän ruoka-annoksen päällä: sen nyppii pois, jos vain suinkin mahdollista.

Kolme viikkoa myöhemmin

Pikkusiskon posket ovat pyöristyneet selvästi. Ensin ajattelin, että kuvittelen, mutta sitten mies mainitsi asian myös. Ja samoin pienokaisen isoäiti, joka näki tyttösen Skypen kautta.

Ja pikkusisko syö. Edellisen neuvolakäynnin jälkeen ruokailut olivat täynnä äidin stressiä ja ahdistusta, kun sosetta meni ehkä 60-80 grammaa ennen kuin suu puristui kiinni. Aamu- ja iltapuuro keitettiin 90 millilitraan vettä, eikä puurosta yleensä mennyt kuin ehkä 3/4. Päätin, että ensin tärkeintä on syöminen, syötävien laadusta huolehdin sitten myöhemmin. Jos lihasosetta meni vain 60 grammaa, annoin sen jälkeen hedelmäsosetta. Jos 8 kk:n karkeampi sose ei meinannut upota, annoin 5-6 kk:n sileää. Kunhan lapsi syö. Maissinaksuja naposteltavaksi, kun äiti joi kahviaan. Iltapuuroon laitettiin aluksi vain yksi lusikallinen korvikejauhetta, vaikka vesimäärän perusteella olisi pitänyt laittaa kolme, jotta pieni tottuisi makuun. Luovuin suosiolla yhdestä ruokailusta (välipalasta), kun lapselle ei ehtinyt tulla nälkä aterioiden välillä.

Kolme viikkoa myöhemmin pieni syö lounaaksi tyytyväisenä 130g sosetta (puolet sileää, puolet karkeampaa). Jälkiruoaksi 3/4 ISOSTA BANAANISTA. Vettä päälle. Puolen tunnin päästä sitten vielä maitoateria tissistä. Aamu- ja iltapuuro keitetään 130 millilitraan vettä, sekaan pari mitallista korvikejauhetta ja puoli teelusikallista öljyä, päälle tulee 4 tl hedelmäsosetta… ja puuro menee yleensä kaikki tai lähes kaikki.

Vatsa toimii ilman luumusosetta, vaikka pikkusisko syö banaania melkein joka päivä.

Ja… lapsi nukkuu yönsä heräten enää korkeintaan kerran, joskus harvoin kaksi. Mutta tätä ei saisi sanoa ääneen. Shhhhh!

Vaikka käyrät eivät suurta edistystä näyttäisikään, kun parin viikon päästä menemme kontrolliin, koko perhe on jo voittanut. Paljon. ♥

Ahd-ahd-ahd…

Käytin pikkusiskoa 8 kk:n lääkärineuvolassa muutama päivä sitten. Neiti on kyllä jo 8½ kk, mutta kesälomien sun muiden vuoksi aika oli vasta nyt.

Ja tyrmistys. Lapsi ei ollut kasvanut kovinkaan paljon, vaikka edellisestä mittauksesta oli jo reilusti yli kaksi kuukautta. Mitat 14.6. olivat 67 cm ja 7730g, kun taas nyt 24.8. saatiin kasaan 69 cm ja 7980g. Nöttönen painoi jo viiden kuukauden iässä enemmän!

Vaakalukema sai äidin suoraan sanottuna nielaisemaan pari kertaa. Tuskanhiki alkoi kuitenkin kihota vasta käyriä katsoessa. Painokäyrä ei nimittäin olisi yksinään mitenkään erityisen pahan näköinen, mutta se pituuden ja painon suhde… :( 5 kk:n kohdalla notkahdettiin, mutta sen piti täysimetetyllä olla enemmän sääntö kuin poikkeus. 6 kk:n kohdalla ei lähdettykään uudestaan ylöspäin, vaan jatkettiin viivasuoraa edellisestä notkahduksesta. Ja nyt… nyt sitten pudottiin jo miinus ykköselle. Jos olisimme alun alkaenkin lähteneet liikkeelle nollan tuntumasta, ei se käyrä näyttäisi niin lohduttomalta, mutta kun pudotus on jo +1:stä sinne -1:een.

Lisää ruokaa lapselle, kuulemma. Imetystä vähemmäksi ja niin, että imetys on aina vasta kiinteän ruoan jälkeen. Öljyä ruokaan. Aamu- ja iltapuuro veden sijasta maitoon.

Mua ahdistaa nyt aivan hirveästi kaikki ruokailut. Eihän tuota lasta pysty väkisin syöttämään! Jos suu ei aukea, se ei aukea. Jotkut samanikäiset kuulemma vetävät kaksikin purkkia sosetta per ateria, meillä menee hyvällä tuurilla 100-125g, eli ei aina edes yhtä pikkupurkkia. Neuvolakäynnistä saakka olen tehnyt puurot maitoon (eli lisännyt veteen keitettyyn puuroon korvikejauhetta ennen syömistä). Ja lapsi inhoaa sitä puuroa. Eilistä iltapuuroa otti lusikallisen ja sen jälkeen puistatteli. Enempää ei halunnut, ennen kuin puuron päällä oli niin paljon luumusosetta, että inha maku oli varmasti saatu peitettyä. Niin että millä minä sitä nyt sitten lihotan? Ja ennen kaikkea, miten minä sitä muka VENYTÄN?

Syyllisyys nakertaa rotan lailla: ovatko yöheräilyt sitten kuitenkin johtuneet nälästä, vaikka lapsi ei olekaan halunnut heräillessään maitoa vaan on rauhoittunut tutilla ja silittelyllä? Olenko imettänyt liikaa? Ja niin edelleen.

No, iloinen ja touhukas ja tyytyväinenhän tuo lapsi on. Enkä minä siitä painosta olisi huolissani, kun reisimakkaroita löytyy jne. Mutta se pituus… Kun valitettavasti olen tietoinen siitä, että mahdolliset ongelmat ilmenevät nimenomaan pituuskasvun hidastumisena. Tieto lisää tuskaa, taas kerran. Ja pieni ääni pään sisällä kuiskuttaa ilkeästi myös siitä, ettei tyttönen varaa jalkoihinsa niin hyvin kuin kahdeksankuisen pitäisi. Vaikka lääkäri ei asiasta vielä tässä vaiheessa huolissaan ollutkaan, en pääse siitä ajatuksesta kuitenkaan eroon. Mitä jos asioilla onkin joku yhteys?

Ei tietenkään ole. Terve ja normaali lapsi tuo pikkusisko on. Varmasti on. Mutta äidit.. äidit pelkäävät aina jotakin, murehtivat aina ja ikuisesti. Nyt täytyy vain sinnikkäästi jaksaa kiinnittää ihan erityistä huomiota pikkusiskon syömiseen ja toivoa, että kuukauden päästä kasvukontrollissa tilanne on jo parempi.

(Ja P.S: Vaikka vertaistuki on ihanaa ja silleen, niin mua ei – ihan rehellisesti sanottuna – lohduta yhtään kertomukset siitä, miten itse kenenkin lapsi oli saanut painoa lisää vain X grammaa eikä ollut mitään hätää, kun se ei ole sama asia. Ei, jos kyse on vain painosta. Jos sen sijaan jollakulla toisellakin on painokäyrän sijasta koko kasvukäyrä lähtenyt laskuun moneksi kuukaudeksi ja sitten kääntynyt uudestaan nousuun, siitä olisi tietysti rohkaisevaa kuulla :( )

Kuulumisia vol. 3 (pikkusisko)

Mitä kuuluu pikkusiskolle? Lapsiparka ei ole juuri tässä blogissa taidoillaan vielä loistanut, kun ensin kirjoitettiin lähinnä imetysongelmista ja sen jälkeen on keskitytty valittamaan väsymystä…

Pikkusisko on ihana tapaus. Siis ihan Todella Ihana tapaus. Yöheräilystä huolimatta neiti on päivisin todellinen pieni Hangon keksi, heti aamusta hymyilevä, hekotteleva ja jokelteleva pallero. Tällä hetkellä pikkusisko juttelee paljon ”tä-tä-tä-tä” ja ”nä-nä-nä-nä” -tyyppistä jokellusta, ja riemastuu, jos äiti tai isoveli vastaa samalla tavalla. Uskaltaisin myös arvella, että tyttö sanoo ihan tarkoituksella ”anna” (tosin muodossa ”annanannannanna”), sillä sanaa käytetään vain silloin, kun lapsi näkee jotain mitä hän haluaa – esimerkiksi ruokapöydässä, kun tyttönen haluaa puuroa.

Edellinen neuvolakäynti oli puolivuotiaana, joten tuoreita mittoja ei ole vielä tiedossa (nythän pikkusisko on jo 8 kk ja 8 vrk), mutta silloin mentiin hieman nollakäyrän alapuolella. Pieni on minusta ihanan sopusuhtainen ja juuri täydellisen vauvan näköinen: ei laiha, ei suhteettoman pullea, vaan juuri sopiva ♥ Painoa on ollut joka neuvolakäynnillä noin kilo vähemmän kuin isoveljellä vastaavassa iässä.

Kehitykseltään pikkusisko on joissain asioissa ollut veljeään nopeampi: ryömimään opittiin viime viikolla himpun päälle 8 kk:n iässä, kun Nöttösellä meni 8 kk ja 3 viikkoa. Kuitenkin istuminen sujuu pikkusiskolta huonommin kuin veljeltään aikoinaan, sillä Nöttönen istui lyhyitä aikoja ilman tukea jo seitsemänkuisena, kun taas pikkusiskolta se ei tahdo ihan vieläkään onnistua. Hampaita ei ole vielä yhtään, mikä äitiä hieman ihmetyttää, mutta ei huolestuta. Kyllä ne sieltä aikanaan tulevat – saanpahan ainakin imettää pitempään ilman pelkoa terävistä naskaleista :D

Imetys sujuu edelleen kivasti. Jos isoveli touhuaa lähistöllä, ei pieni malta syödä, mutta pyrin hoitamaan maitotuokiot makuuhuoneen rauhassa niin, että isoveljellä on silloin jotain muuta puuhaa. Kiinteitäkin menee jo ihan mukavia määriä: ilta- ja aamupuuro tehdään hieman vajaaseen desilitraan vettä ja lounaalla + päivällisellä menee ehkä 2/3 pikkuisesta sosepurkista. Enimmäkseen pikkusisko syö varsin mielellään ja sujuvasti. Ihan erityisen ylpeä olen siitä, että pieni oppi juomaan taikamukista jo varmaan yli kuukausi sitten :D

Pikkusisko on siitäkin ihana lapsi, että hän viihtyy pitkiä aikoja lattialla itsekseen leluja tutkien, eikä tarvitse jatkuvasti viihdytystä. Se kyllä äitiä vähän surettaa, ettei pienen kanssa voi leikkiä yhtä paljon kuin Nöttösen kanssa aikoinaan, kun isoveli vaatii niin paljon huomiota. Pikkusisko menee siis olosuhteiden pakosta vähän ”siinä sivussa” välillä. Onneksi pieni on niin tyytyväinen tapaus ♥

Kello on jo sen verran, että aivot alkavat lyödä tyhjää. Tässä oli nyt kuitenkin sentään jotain pikkusiskonkin kuulumisia :D

Liirum-laarum

Voi että tämä kirjoittaminen tökkii. Minä niin kovasti haluaisin kirjoittaa säännöllisesti ja kirjata muistiin asioita tästä elämänvaiheesta, enkä kuitenkaan tunnu koskaan saavan aikaiseksi. Päivät lentävät ohi, lapset kasvavat, ja minä unohdan kaikki ne pienet ihanat asiat, jotka haluaisin muistaa. Miten ihmeessä saisin itseni kirjoittamaan aktiivisemmin? Edes pieniä merkintöjä säännöllisesti? Miten te muut onnistutte?

Nämä päivät, vaikka ovat edelleen kovin raskaita huonojen öiden vuoksi, ovat niin täynnä pieniä onnenmuruja, että välillä sydän on ihan pakahtua. Isoveli oppii koko ajan uusia sanoja, puhuu ja höpöttää minkä ehtii. Lauseet ovat enimmäkseen vielä ihan kahden sanan toteamuksia (”Pupu löytyi”, ”Auto tippui”, ”Tonni kaatu”, ”Vauva ikkee”, ”Puu heiluu”) mutta niitä tulee paljon. Pikkusiskosta tykätään kovasti, käydään halimassa ja paijaamassa ja ilveillään niin että pikkusisko päästelee kurlaavaa naurunhekotusta. Välillä tulee edelleen mustasukkaisuuttakin: pikkusiskoa on ihan pakko yrittää lyödä toisinaan kun äiti alkaa imettää. Pääasiassa on kuitenkin sujunut hienosti, mitä tulee sisarusten keskinäisiin väleihin.

Pikkusisko kasvaa ihan silmissä. Reisissä on upeat makkarat ja leukoja on useampia :D 5 kk:n mitat saadaan vasta ensi viikolla, mutta olettaisin neidin pysyvän edelleen aika nätisti nollakäyrän tuntumassa kuten tähänkin asti. On ollut hauskaa huomata, että tytöt ovat tyttöjä: vaikka pikkusisko on ainakin tähän asti kasvanut tismalleen nollakäyrällä, hän oli nelikuisena noin kilon kevyempi kuin veljensä samanikäisenä. Sisko on liikkumisen suhteen kehittynyt nopeammin ja kääntyy nyt kummankin kyljen kautta vaivatta vatsalleen – on jopa pyörähtänyt sitten samaan suuntaan uudestaan selälleenkin, joten kierimisen alkeet on jo opittu.

Enimmäkseen pikkusisko on tyytyväinen ja iloinen vauva, joka – ONNEKSI – viihtyy yleensä hyvin itsekseenkin leikkimatolla tai sitterissä lelujen kera. Nyt tyttöstä uskaltaa pitää leikkimatollakin ilman että itse istuu ihan vieressä haukkana vahtimassa, sillä isoveli ei enää riehu ympärillä yhtä pahasti, vaan menee yleensä viereen pötköttämään ja ilveilemään. Silmällä tuota kaksikkoa on silloin tietysti pidettävä, mutta vähän rennommin voi jo ottaa kuin aiemmin.

Poikasen ollessa sen ikäinen kuin pikkusisko nyt meillä oli jo jatkuva taistelu iho-ongelmia vastaan, kun pojan iho lehahti täyteen pahannäköistä ihottumaa milloin mistäkin syystä. Sisko ei ainakaan toistaiseksi ole osoittanut mitään selkeitä merkkejä atooppisuudesta, mistä olen todella iloinen. Ihoa ei ole paria karheampaa kohtaa lukuunottamatta tarvinnut rasvailla ollenkaan, eikä vaippaihottumaakaan ole ollut kertaakaan, vaikka alun kertisvaippojen käytön jälkeen siirryimme ehkä kuukausi sitten täysin päiväkestoiluun.

Imetys on lyhyttä rintaraivarivaihetta lukuunottamatta sujunut aivan mahtavasti. Jos kasvu on edelleen pysynyt hyvänä, on tarkoitus jatkaa täysimetystä kuuteen kuukauteen asti, suositusten mukaisesti. Vain jos yöt tästä pahasti huononevat katsotaan tilannetta uusiksi, mutta nyt mennään sillä oletuksella, että kiinteitä aletaan maistella vasta puolen vuoden iässä. Ajatus tuntuu jo nyt vähän ankealta, koska imetys vaan on niin ihanan vaivaton tapa ruokkia tuo vauva :) Ruokailussa olisi tarkoitus yhdistää soseita ja sormiruokailua, jotta molemmat sitten sujuisivat.

Lopuksi vielä suloinen tapahtuma iltapäivältä: Nöttönen haisi kakalta, joten komensin poikaa kylpyhuoneeseen.

”Mennään ottamaan kakka pois”, sanoin.
”Pupu ukkaan!” ilmoitti poika.
”No ota pupu mukaan, mutta nyt mennään.”

Poika vilisti kohti kylpyhuonetta, minä käännyin vielä ottamaan narulta kuivan kestovaipan mukaani ja menin perässä. Kylpyhuoneessa ei kuitenkaan ollut ketään. Poika oli viime hetkellä kurvannut omaan huoneeseensa, ja lastasi parhaillaan valtavaa määrää pehmoleluja syliinsä. ”Ukkaan”, totesi. Yritin sanoa, ettei kaikkia pehmoleluja voi ottaa mukaan vaippaa vaihtamaan, mutta turhaan. Lopulta poika kantoi kuusi pehmolelua sylissään kylppäriin, asetteli ne pöntön kannelle ja sanoi tyytyväisenä täsmälleen samalla äänensävyllä kuin äitinsä aina: ”Noin!” ♥

Lady antoi minulle tunnustuksen (kiitos, kiitos!), yritän palailla siihen pian!

KUN SE EI VAAN SYÖ!

Pikku Perhosessa oli tässä taannoin kirjoitettu esikoisen lounaasta kuvien kera, joten minäkin päätin kokeilla tarjota poikaselle samantapaista lounasta ja kuvata lautasen ennen ja jälkeen syömisen. Ja hyvin tiesin etukäteen, miltä ne kuvat tulisivat näyttämään…

Meillä on Ongelma, mitä tulee syömiseen – tiesin sen ilman kuviakin, mutta tulipa otettua. :( Bloggausaikaa on rajallisesti, joten en ole erikseen kirjoittanut, mitä lautasella on tarjolla, sillä se näkyy varmaan riittävän selkeästi kuvistakin.

LOUNAS 1.

LOUNAS 2.

LOUNAS 3.

Suunnilleen joka ikinen päivä tunnen itseni epäonnistuneeksi, kun poikanen ei syö. Ei vaan syö. Ei suostu edes maistamaan. Ei auta uhkailu, lahjonta eikä kiristys. Muualta saan kuulla, että lapsilla nyt vaan on tällaisia vaiheita, kyllä se ruoka taas kohta maistuu. Tämä ”vaihe” on kuitenkin jatkunut jo ainakin neljä kuukautta – välissä oli ehkä viikon jakso, jolloin Nöttönen söi paremmin, ja sitten palattiin taas vanhaan tuttuun en-kyllä-syö-vaiheeseen.

Ruokarytmi on seuraavanlainen:

* Aamupuuro, hedelmäsosetta ja maitoa. Nöttönen syö yleensä hyvin, ja pyytää puuron jälkeen vielä leipää. Päälle ei kuitenkaan saa laittaa mitään margariinin lisäksi.

* Kylmä lounas / välipala. Tarjolla vihanneksia, hedelmää, jotain proteiinipitoista (raejuustoa, kananmunaa, leikkelettä, leipäjuustoa…) leipää tai karjalanpiirakkaa ja maitoa. Nöttönen syö leipäjuuston ja leivän, jonka päältä heittää mahdollisen juuston tai leikkeleen pois, ja juo maidon.

* Päivällinen eli päivän varsinainen lämmin ateria. Lautasella on aina jotain vihannespuolta, jotain hiilihydraattia (pastaa, perunaa, riisiä) ja jotain lihaa tai kalaa. Nöttönen syö lautaselta yleensä perunamuusin, riisin, ranskalaiset perunat tai makaronit, mutta ei koskekaan muuhun. Jos riisin tms. mukana menee hitunen kalaa tai lihaa suuhun, se sylkeä päristellään pois. Lihan saa uppoamaan vain siten, että se on muussattu superhienoksi ja sekoitettu luihusti muusin sekaan. Parhaiten kelpaa makkarakastike ja perunamuusi, mutta ei sitäkään voi JATKUVASTI syödä :(

* Iltapuuro, hedelmäsosetta ja maitoa. Nöttönen syö yleensä hyvin, mikä on ymmärrettävää, jos päivällisellä ei ole syöty kunnolla…

Neuvolasta kehotettiin tarkkailemaan maidon määrää, joten sen antamista olemme hieman rajoittaneet, ettei se täyttäisi vatsaa liikaa. Millään aterialla maitoa ei anneta, ennen kuin ruokaa on syöty vähän. Aamu- ja iltapuuro keitetään enää vain puoliksi maitoon. Lisäksi neuvolassa kehotettiin välttämään ylimääräisiä välipaloja ja herkkuja. Meillä ei moisia harrasteta, eikä lapselle anneta säälistä jotain naposteltavaa, jotta hän jaksaisi seuraavaan ateriaan, kun ei edellisellä syönyt. Makeita herkkuja aterioiden välillä syödään ainoastaan silloin, kun meillä käy vieraita, mikä ei ole usein.

Niin että minä alan olla neuvoton. En halua painostaa lasta syömään, koska siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta lahjominenkaan ei näytä auttavan. Tänään lupasin Nöttöselle, että jos hän syö YHDEN omenalohkon ja PUOLIKKAAN viinirypäleen, hän saa katsoa Postimies Patea. Ei kelvannut.

Kaksivuotisneuvolassa kasvukäyrät näyttivät ihan hyvältä, mutta painokäyrällä näkyi pieni notkahdus. On kuitenkin mahdotonta sanoa, liittyykö se vain ikään ja kasvuvaiheeseen vai johtuuko se huonosta syömisestä. Terveydenhoitaja ei ollut huolissaan, mutta minä alan olla kohta epätoivoinen.

Onneksi voin kuitenkin todeta, että pikkuneidin imeysongelmat ovat historiaa, ja neiti syö kuin vanha tekijä. Aika ja harjoitus tekivät tehtävänsä, ja olen kovin iloinen siitä, miten hienosti imetys nyt sujuu! Mikä hurjinta, tyttönen on mitä melkoisin tehotankkaaja: syö yleensä 5-6 minuuttia ja on tyytyväinen 3-4 tuntia (yöllä yhden jopa pitemmän jakson, parhaimmillaan melkein 6h)! Vielä toistaiseksi ei ole missään vaiheessa tullut sellaisia maratonimetyksiä, jolloin neiti roikkuisi tuntikausia tissillä tai sitten vaihtoehtoisesti vaatisi tunnin välein sapuskaa. Niitä odotellessa…

Imetysahdistus, vol. N

Tämä mamma on nyt niin väsynyt ja turhautunut, että ei mitään rajaa. Pikkusisko on nyt 17 vrk, eli 2½ viikkoa vanha. Hän on virkeä ja tarkkaavainen ja vaikuttaisi kasvavan hyvin, mutta Nasu alkaa olla hankalan imetystilanteen vuoksi kovin, kovin väsynyt ja hajalla :(

Vauva OSAA imeä, lopulta, mutta ongelmana on vaikeudet imuotteen löytymisessä. Toissapäivänä aloin huvikseni laskea, montako yritystä vaaditaan, että neiti saa kunnon otteen, mutta väsyin laskemiseen päästyäni melkein kahteen ja puoleen sataan. Siis yli KAKSISATAA yritystä tarjota rintaa vauvalle, ennen kuin tämä lopulta saa kunnon otteen rinnasta. Ja kun tuollainen pariviikkoinen voi syödä sen kymmenenkin kertaa päivässä, niin siitä voi miettiä, kuinka paljon aikaa mulla päivässä kuluu vain siihen ähertämiseen, että vauva saisi kiinni rinnasta. Hiki virtaa, lihakset kipeytyvät ja pinna kiristyy niin, että tekisi mieli paiskoa tavaroita pitkin seiniä. Olen myös yön pimeinä tunteina nimittänyt lapsiparkaa ei-niin-kovin-kauniilla termeillä silkasta väsymyksestä ja turhautumisesta. Hävettää, vaikkei pieni neiti onneksi näitä kommentteja ymmärräkään :(

Olen lukenut lukemasta päästyänikin kaiken mahdollisen tiedon imetysasennoista, vauvan auttamisesta rinnalle jne., mutta ongelmana on se, että VAUVA ei ole lukenut niitä. Pikkusisko on autuaan tietämätön esimerkiksi siitä, että ohjeiden mukaan hänen kuuluisi kallistaa päätään takakenoon saadakseen hyvän otteen rinnasta… Joudun itse vääntymään miljoonalle mutkalle saadakseni rinnan lopultakin tytön suuhun, koska hän menee kippuraan, kääntää päätä väärään asentoon, kiemurtelee kauemmas minusta jne. Ja minulla ei vain tunnu riittävän käsiä siihen, että saisin pidettyä hänet paikoillaan, vedettyä hänet lähemmäs rintaa ja vielä puserrettua rinnasta ”hampurilaista”.

Välillä on aivan kauhea morkkis, kun olen mielessäni niin kiukkuinen vauvalleni, joka ei taatusti kiusaa minua tahallaan. En vain jaksa ymmärtää, miten kukaan voi tunnissa parissa aina uudestaan unohtaa, miten siitä pyöreästä pehmeästä jutusta saa sitä maistuvaa sapuskaa ulos. Keskiverto pulukin luultavasti oppii nopeammin ruokintalaitteen käytön!!!

On pakko myöntää, että alan ymmärtää niitä äitejä, jotka luovuttavat imetyksen suhteen ja vaihtavat korvikkeeseen. Mulla on onneksi takana pitkä ja antoisa imetystaival Nöttösen kanssa, joten motivaatiota on… mutta en tiedä, kuinka kauan tätä menoa se motivaatio kantaa, kun univelka on karmea, eikä mieskään voi auttaa kuten Nöttösen kanssa (jolloin mies hoiti pumpatulla maidolla yhden yösyötöistä että saisin nukkua edes yhden vähän pitemmän yhtenäisen pätkän) – emme halua ruokkia pikkusiskoa pullosta ettei imuotteen oppiminen viivästyisi ennestään. Jos vauva osaisi imeä, voisin yölläkin vain tuupata tissin hänen suuhunsa ja jatkaa lepäämistä, sen sijaan että jokaisen yösyötön yhteydessäkin taistelen hiki virraten 10-20 minuuttia että vauva saisi kunnon otteen rinnasta.

Maitoa olisi vaikka pienelle kylälle, mutta miksi pirussa sen saaminen oikeaan osoitteeseen on niin vaikeaa??? Ja miksi mulla on TAAS tämä tilanne? Nöttönen taisi sentään oppia tarttumaan rintaan noin pariviikkoisena, mutta pikkusisko ei ole kyllä toistaiseksi osoittanut mitään erityisiä merkkejä sen suhteen, että tilanne olisi parantumassa lähitulevaisuudessa.

No, yksi imetys kerrallaan rämmitään eteenpäin, mitäpä tässä muutakaan voisi tehdä. :/

Vellihousun äiti pohdiskelee

Meillä on asunut jo muutaman kuukauden ajan vellihousu. En muista, olenko asiasta jo tänne blogin puolelle kirjoittanut, mutta nyt sitten viimeistään kirjoitan.

Suunnilleen niihin aikoihin, kun saimme aloittaa hapanmaitotuotteiden antamisen Nöttöselle, muuttuivat suolen tuotokset löysiksi. (Joo, kakka on AINA kiehtova aihe blogimerkinnälle, eikös vaan? ;). Ja kun sanon löysiksi, en tarkoita varsinaisesti ripulia, vaan sellaista melkein koko vaipan täyttävää ryynivelliä. Siihen asti Nöttönen oli enimmäkseen tehnyt sellaisia mukavia pehmeitä muovailuvahaklönttejä, jotka sai kipata vaipasta pönttöön niin, että huuhdottavaa jäi vaippaan vähän jos ollenkaan.

Ajattelin, että ruokavaliossa tapahtunut muutos on pistänyt poikasen pakin sekaisin tilapäisesti, ja oletin sen helpottavan, kun pieni massu tottuu hapanmaitotuotteisiin. Muutaman viikon päästä tilanne oli kuitenkin edelleen samanlainen, joten jätimme kokeeksi hapanmaitotuotteet pois. Ei muutosta. Parin viikon kuluttua otimme ne takaisin ruokavalioon.

Yksivuotisneuvolassa otin puheeksi nämä löysät kakat, ja neuvolantäti ehdotti, että kokeilisimme uusia Gefilus-tippoja. Niitäpä sitten iskä kävi jo samana päivänä ostamassa, mutta kahden viikon tippakuurin jälkeen ei ole tapahtunut muutosta parempaan.

Mutta.

Toissailtana söimme koko perhe samaa puuroa, jonka keitin laktoosi-intoleranssini vuoksi Hyla-maitojauheeseen enkä tavalliseen rasvattomaan maitoon, kuten Nöttösen iltapuuron yleensä.

Eilen poika teki ensimmäisen suht kiinteän kakan sitten marraskuun. Illalla tavara oli kuitenkin taas löysää, ja aamupuuron olin tehnyt tavalliseen maitoon. Eilisiltana söimme taas koko perheen voimin puuroa, taas vähälaktoosista.

Tänään Nöttönen teki taas kiinteähkön kakan.

HMMMMMMMMMMMMMMM.

Tiedän, että noin pienellä laktoosi-intoleranssi ei ole todennäköinen diagnoosi, mutta pakostakin tässä alkaa päässä raksuttaa! Voi olla, että kyse on sattumasta, mutta… poikanen saa elämänsä ensimmäiset kaksi kertaa vähälaktoosista puuroa ja niitä seuraa ensimmäiset kiinteät kakat pariin kuukauteen?!?

Nöttönen siirtyy nyt viikoksi tai kahdeksi mahdollisimman laktoosittomalle dieetille, sanoo tämä äiti. Jogurtti ja viili on varmaan pakko ottaa vähälaktoosisena laktoosittoman sijasta, koska laktoositonta ei taida saada maustamattomana, mutta muuten karsin nyt kaiken laktoosin Nöttösen ruokavaliosta. Sittenhän sen näkee.